Suora julkinen viesti Kerttu Niskaselle – Suomen hiihtotähdeltä selvät sanat IS:lle
Suomen naisten hiihtomaajoukkueessa on puhaltanut uudet tuulet viime kauden jälkeen.
Kokenut valmentaja Reijo Jylhä on tehnyt paluun joukkueen valmennukseen. Miehen tulo takaisin on ollut iloinen asian monelle. Naisten maajoukkueleireille on löytynyt aiempaa enemmän osallistujia.
Yksi on kuitenkin ollut poissa. Suomen naishiihdon ykköstähti Kerttu Niskanen ei ole treenikauden aikana mukana maajoukkueen toiminnassa.
Niskanen harjoittelee toki ahkerasti. Hän treenaa valmentajamiehensä Juho Mikkosen valvovan silmän alla.
Naisten hiihtomaajoukkueeseen kuuluva Johanna Matintalo on myöntänyt Ilta-Sanomille, että Niskasta kaivataan mukaan harjoituksiin.
– Totta kai. Onhan hän yksi meidän kovimpia urheilijoita taas kisakaudella, linjasi Matintalo IS:lle.
Matintalo teki toki selväksi, että Niskanen on tervetullut takaisin maajoukkueen toimintaan.
– Onhan meillä ollut milloin minkälaisia järjestelyjä, ja minäkin olin viime kauden pois maajoukkueesta harjoituskaudella. Ei se kenenkään suhtautumista muuta millään lailla.
LUE MYÖS
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä