Timmissä tikissä – suomalainen naisjuoksija yllätti sensuelleilla kuvillaan
Pikajuoksija Emma Tainio on ottanut tänä vuonna merkittävän kehitysloikan yleisurheilijana. Hän on noussut myös entistä suositummaksi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Tainio täytti tällä viikolla 22 vuotta. Se innosti hänet tekemään päivityksen vuodestaan.
– Onnellisuus ja sen kokemus. Se ei synny ympäristöstä, ei omaisuudesta eikä saavutuksista. Se syntyy meissä itsessä, kiitollisuudesta. Ja se on ehkä se sana, joka nousee mieleeni vuodesta 21-vuotiaana. Sain niin paljon ja annoin niin paljon. Annoin itselleni ja muille. Ja se kaikki johti siihen, että tämä vuosi oli yksi elämäni onnellisimpia.
– Vietin aikaa niiden ihmisten kanssa, jotka ovat olleet minulle rakkaita jo pitkään. Samalla loin uusia ystävyyssuhteita, jotka jakavat samaa intoa elämään ja joiden kaltaisiksi haluan kasvaa. Ajattelen vahvasti niin, että tulevaisuus katsoo sinua ympärilläsi.
Tainio teki selväksi, että mukaan on mahtunut ylämäkien lisäksi myös alamäkiä.
– Koin onnistumisia ja riemua. Itkin surua ja ahdistusta. Olin avoin ja vapaa. Pidin sisälläni salaisuuksia ja koin yksinäisyyttä. Rakastin ja tulin rakastetuksi, sanaili Tainio.
Tainio julkaisi päivityksen yhteydessä näyttäviä kuvia.
Kuvat tästä. Painamalla oikealla olevaa nuolta näkee lisää.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Sinkkuvuodet ohi! Ylen toimittaja löysi uuden kullan: ”Jäi olympialaisista käteen”
- Nyt jysähti – Kerttu Niskanen ja Johanna Matintalo ulos!