Daniel Ståhl keskeytti yllättäen – paljasti syyn kilpailun jälkeen
Paavo Nurmi Gamesin miesten kiekonheitto tarjosi keskiviikkona yhden illan kovatasoisimmista kansainvälisistä kilpailuista, mutta lopulta kamppailusta tuli yhden miehen näytös.
Slovenian Kristjan Ceh osoitti jälleen kuuluvansa maailman kuumimpiin kiekonheittäjiin. Vuoden 2022 maailmanmestari hallitsi kilpailua vakuuttavasti ja kirjasi nimiinsä illan neljä pisintä heittoa.
Voittotulos 69,13 metriä syntyi tasaisen vahvasta sarjasta, eikä yksikään kilpailija onnistunut haastamaan sloveniatähteä tosissaan.
Kilpailun ennakkoon suurin mielenkiinto kohdistui kaksinkamppailuun Cehin ja Ruotsin Daniel Ståhlin välillä. Olympiavoittaja ja kolminkertainen maailmanmestari jäi kuitenkin tällä kertaa sivurooliin.
Ståhl sijoittui toiseksi tuloksella 67,40 metriä, mutta hänen kilpailunsa päättyi jo kolmannen kierroksen jälkeen. Ruotsalainen päätti jättää loput heitot väliin.
Keskeytys herätti välittömästi kysymyksiä mahdollisesta loukkaantumisesta, mutta kilpailun jälkeen Ståhl rauhoitteli tilanteen.
– En loukannut itseäni. Mutta viikolla tein takakyykkyä isoilla painoilla ja paikat ovat jäykkinä. Nivusessa oli hieman tuntemuksia ja varotoimena heitin tänään vain kolme kertaa, Ståhl kertoi kilpailun jälkeen SUL tiedotteen mukaan.
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman