Yksi asia Janni Hussin ulkonäössä ärsytti rallipiireissä – ”Lupaan lopettaa heti, jos…”
Janni Hussi on joutunut rallin yhteydessä myös ulkonäköön liittyvän arvostelun kohteeksi. Eeva-lehden haastattelussa hän kertoo saaneensa palautetta muun muassa meikkaamisesta ralliautossa.
Hussi on tullut rallipiireissä tunnetuksi myös siitä, että hän viihtyy kameran edessä. Rallin ohella hän työskentelee muun muassa median, sosiaalisen median, podcastien ja television parissa.
Rallin yhteydessä huomio ei kuitenkaan ole aina kohdistunut pelkästään urheilusuorituksiin.
Hussi kertoo saaneensa kritiikkiä siitä, että hän meikkaa ralliin. Hänen suhtautumisensa asiaan on suoraviivainen.
– Lupaan lopettaa meikkaamisen ralleihin heti, jos se hidastaa nuotinlukuani! Hussi täräytti Eeva-lehdelle.
Hussi ei muutenkaan koe tarpeelliseksi muuttaa toimintaansa vain muiden mielipiteiden vuoksi. Hän on saanut uransa aikana kuulla epäilyksiä myös siitä, sopiiko hänen erilainen taustansa rallin pariin.
– Jos olisin miettinyt muiden mielipiteitä, olisin joutunut jäämään kotisohvalle.
Mediaosaaminen on Hussin mukaan yksi hänen vahvuuksistaan myös rallissa. Hän uskoo, että näkyvyydestä ja ihmisten kanssa toimeen tulemisesta on hyötyä myös huipputasolla.
– Urheilu on myös viihdettä, eikä sitä puolta pidä väheksyä. Osaan olla median edessä ja tulen sosiaalisena juttuun monenlaisten ihmisten kanssa. Solahdan helposti erilaisiin työyhteisöihin.
Hussi on edennyt rallissa nopeasti. Hän aloitti lajin parissa keväällä 2022, kun Sami Pajari haastoi hänet suorassa radiolähetyksessä kartanlukijaksi Lahti Historic Rallyyn.
Sen jälkeen Hussi on lukenut nuotteja muun muassa Lauri Joonalle ja Jari-Matti Latvalalle sekä työskennellyt Toyotan testiryhmässä ja Takamoto Katsutan soratöissä.
Toukokuussa 2026 Hussi ja Teemu Suninen voittivat Portugalin MM-rallin WRC2-luokan. Kyseessä oli Hussin ensimmäinen voitto MM-rallissa.
Hussin tavoitteena on päästä ensi kaudella tehdas- tai tallipaikalle MM-rallissa. Se antaisi hänelle mahdollisuuden keskittyä entistä enemmän kartanlukijan uraan.
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa