IL: Syyttäjä vaatii Jari-Matti Latvalalle ehdotonta vankeustuomiota
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvalan, 41, törkeää veropetosta koskeva oikeudenkäynti on alkanut Helsingin käräjäoikeudessa.
Iltalehti uutisoi, että syyttäjä vaatii Latvalalle vähintään kolmen vuoden ehdotonta vankeustuomiota.
Verohallinnon mukaan Latvala vältteli vuosina 2014–2017 veroja yhteensä 3,7 miljoonan euron edestä ilmoittamalla asuinpaikakseen Monacon, vaikka hän asui varsinaisesti Suomessa.
Latvala kiistää syytteet ja katsoo runsaan matkustelunsa nostaneen ulkomailla vietetyt päivät vaaditun puolen vuoden rajan yli. Puolustuksen mukaan kyse olisi korkeintaan jo vanhentuneesta perusmuotoisesta veropetoksesta, ja Latvala onkin maksanut 4,5 miljoonan euron verorästit jo kolme vuotta sitten.
Oikeudessa syyttäjä perusteli Suomessa asumista muun muassa tiliotteilla, kiinteistökuluilla ja osoitetiedoilla. Puolustuksen mukaan kuluja selittää osittain Latvalan äiti, jolla oli käyttöoikeus poikansa korttiin ja joka johti Tuurissa sijaitsevan JM-Rally Parc Fermé -rallimuseon laajennustöitä.
Syyttäjän esiin nostama poikkeuksellisen runsas käteisen rahan käyttö oli Latvalan mukaan keino hallita omaa rahankäyttöä ja suojautua luottokorttikaappauksilta.
Oikeudenkäynnin oli tarkoitus kestää alunperin neljä päivää, mutta runsaan materiaalin vuoksi lisäpäivät ovat mahdollisia.
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa