Riitta-Liisa Lassila on tehnyt merkittävän muutoksen.

Entinen huippuhiihtäjä julkaisi perjantaina Instagram-tilillään kuvan uudesta ja vanhasta tyylistään. ”Ritu” kertoo lyhentäneensä hiuksiaan seitsemän vuoden tauon jälkeen.

Samalla Lassila innostui muistelemaan menneitä ja kirjoittamaan tulevaisuudesta. Voit lukea päivityksen kokonaisuudessaan alta.

– Lyhensin hiukset viimeks vuonna 2019. Mitä sanoisin tänään 7vuotta nuoremmalle minälle…?

– Olin nuorempana haaveillut asuvani Amerikassa ja tuona vuonna unelmani kävi toteen. Sielä sain kokea ja elää juuri niitä asioita joista olin haaveillut. Asuimme lähellä kalliovuoria ja Denveriä. Nautin luonnosta, liikunnasta, jääkiekosta ja erilaisesta kulttuurista.

– Sain toimia apuvalmentajana nuorille opskelioille jotka olivat muuttaneet omien haaveiden perässä sinne..

– Elämässä yksi parhaista asioista on omat haaveet, oli ne sitten pieniä tai isoja.

– Moni asia on muuttunut näiden vuosien aikana. Yksi mikä on pysynyt mukana on Ibra. Rakas labbis vanhus joka tuntuu aistivan jokaisen tunteeni. Joka aina tulee häntä heiluen vastaan vaikka olisin vain vienyt roskat. Ja tietysti rakkain Ida Roponen, vaikka asumme eri kaupungeissa hän on ”aina lähellä”.

– Hiusten väri on muuttunut, mutta hymy on sama. Mutta mitä sen taakse kätkeytyy on varmasti eri. Välillä kompastun ja kaadun mut aina nousen ylös.

– Toisinaan yksinäisyys lyö kynsille kovaa ja toisinaan nautin #strongindependentwoman ajasta. Näihin tuntemuksiin liittyy tietysti paljon omia valintoja.

– Katson tulevaisuuteen nyt jännityksellä. En tiedä mitä on edessä ja lähes joka päivä opin jotain uutta itsestäni tai elämästä yleensä.

– Rehellisesti sanoen välillä pelottaa ja itkettää ja olen epävarma tulevasta, mutta uskon että kaikesta selviää omalla tavallaan.

– Vaikka kuvien välissä on 7 vuotta koen edelleen olevani nuori tässä elämässä. Utelias, spontaani ja helposti innostuva kokeilemaan uutta.

– Mutta mitä sanoisin? Sanoisin itselleni, että elä! Elä juurikin elämään josta nautit, tee asioita joista tykkäät, rakasta, tunne, anna ja pyydä anteeksi. Elä,koe ja nauti tässä hetkessä.

– Haaveile ja toteuta. Kukaan ei tiedä tulevasta. Nyt on aika uusille unelmille.

Näet kuvat myös täältä.

LUE MYÖS: