Julia Kykkänen hyvillä mielin Zaon maailmancupiin
Kuva: Getty Images
Naisten mäkihypyn maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna Japanin Zaossa. Suomen Julia Kykkänen odottaa viikonvaihteelta parempaa menestystä kuin viime viikonvaihteen Sapporon-kilpailusta.
– Mäki sopii omalle hyppäämiselleni varmaankin paremmin kuin Sapporo. Mäessä on loivempi ylämäki, pitkä keula ja muoto on sellainen, että mäessä lentämisellä ja lento-ominaisuuksilla on yleensäkin enemmän merkitystä, Kykkänen kertoo.
Harjoitushypyt ovat lupailleet hyvää onnistumista. Myös olosuhteet ovat paikan päällä olleet toistaiseksi kunnossa.
– Kävimme mäessä tänään, aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja hieno oli vetää. Mäki on tosiaan hyvin nykyaikainen kokonaisuudessaan, kommentoi valmentaja Kimmo Kykkänen.
Karsintakilpailu on ohjelmassa perjantaina. Kimmo Kykkänen nimittää torstaita ”hiihtelypäiväksi”.
– Julia lähtee Itävallan tyttöjen kanssa laskettelemaan kolmeksi tunniksi. Kyllä tässä kilpailuja odotellaan hyvillä mielin.
Hotellilta kisapaikalle on yhteen suuntaan kolmen vartin matka. Se ei ole hyppääjän kannalta huono asia.
– Siinä ajassa ehtii keskittyä ja latautua hyvin, kaikessa rauhassa, kommentoi Kimmo Kykkänen.
Päivät mäellä alkavat täkäläistä aikaa varhain, kello 9 Japanin-aikaa hypätään koekierros molempina kilpailupäivinä. Kilpailun seuranta menee siis suomalaisen silmin öiseen aikaan: kun kello on Japanissa 9, se on Suomessa kaksi yöllä.
– Kaiken kaikkiaan olemme luottavaisin mielin. Jos Julia hyppää samalla tasolla kuin harjoituksissa, hyvä tulee, luottaa Kimmo Kykkänen.
LUE MYÖS:
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään