Suomen alamäkiluistelijat iskussa – joukkuekisasta pronssia ja viisi miestä MM-osakilpailuun

Miikka Jouhkimaisen, Toni Heikkilän ja Paavo Klintrupin muodostama Team Finland otti perjantai-iltana Saint Paulin radalla lasketussa alamäkiluistelun MM-sarjan kauden ensimmäisessä joukkuekisassa hienosti pronssia. Suomalaiset muun muassa pudottivat joukkuekisan pudotuskierroksilla yhden ennakkosuosikin, Scott Croxallin, Kyle Croxallin ja Cameron Naaszin muodostaman Living the dream -joukkueen. Joukkuekisan voitti Prestige Worldwide.
Suomalaiset tuulettivat upeaa tulostaan ansaitun villisti, mutta tyytyivät ottamaan vain muutamat huikat palkintopulloistaan ennen kuin lähtivät hotellille palautumaan ja latautumaan pääkoitosta varten. MM-sarjan avausosakilpailu lasketaan Saint Paulissa lauantai-iltana eli sunnuntaina aamuyöllä Suomen aikaan.
Ennätykselliset viisi suomalaista ylsi lauantain koitokseen. Kovinta vauhtia perjantaiaamupäivän aikalaskuissa suomalaisista piti Jouhkimainen, joka oli 15:s nopein. Myös Markus Juola (16:s), Heikkilä (22:s) ja Klintrup (25:s) olivat aikalaskuissa 32:n nopeimman joukossa ja saivat siten suoraan paikan lauantai-illan kilpailuun.
Antti Tolvanen taisteli itselleen kisapaikan elimination roundilla, joihin pääsi aikalaskujen sijoilta 33-64. Sen sijaan Mikko Leppilampi jäi täpärästi MM-osakilpailun ulkopuolelle. Leppilampi antoi kaikkensa, mutta jäi erässään harmillisesti kolmanneksi. Jokaisesta 16:sta elimination roundista vain kaksi nopeinta laskijaa pääsi jatkoon.
Aikalaskujen kovinta vauhtia piti Kanadan Dean Moriarity ennen hallitsevaa maailmanmestaria, Itävallan Marco Dallagoa.
Suomalaiset viihtyivät silminnähden hyvin kovaa luisteluvoimaa vaativalla, 460 metriä pitkällä radalla. Hymyt olivat herkässä, vaikka jokaisen jalat hapottivat ja hiki valui päästä varpaisiin kovien kierrosten jälkeen.
– Tämä on ehkä mukavin rata, jolla olen laskenut. Rata on haastava, mutta minulla ei ollut ongelmia, tamperelainen Toni Heikkilä kertoi.
– Alku on tosi vauhdikas, sitten pitää luistella vahvasti ja lopussa pitää jaksaa vielä pari kovaa hyppyä, hän arvioi tämän kauden pisintä rataa.
Red Bull Crashed Ice –osakilpailut käydään pudotuskilpailuna niin, että lauantain päätapahtumaan selvinnyt 64 miehen joukko harvenee lopulta neljän luistelijan finaaliin. Mitä tahansa voi tapahtua radalla, jossa taistelee samaan aikaan neljä jään gladiaattoria. Lajissa kaatumiset ovat jokapäiväisiä ja asetelmat saattavat muuttua radalla hetkessä.
Kisasta tulee tosi tiukka, sillä aikalaskujen erot ovat tosi pieniä näin pitkälle radalle, totesi kaksi osakilpailuvoittoa urallaan napannut Miikka Jouhkimainen.
– Tarkoitus on päästä heti lähdössä kärkeen. Mutta jos näin ei käy, pitkällä radalla on kyllä ohituspaikkojakin.
Naisten alamäkiluistelun hallitseva maailmanmestari Salla Kyhälä näytti myös olevansa hurjassa kunnossa. Kyhälä nakutti 20:n naisen aikalaskuissa päivän kaksi kovinta aikaa ja lähtee lauantain finaaliin ennakkosuosikkina.
Siinä missä monella muulla loppui jaloista voimat ennen maalia, Kyhälälle rankka jääränni ei tuota ongelmia.
– Radassa on muutamia kohtia, joissa pitää luistella todella vahvasti, mutta se sopii minulle hyvin.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”