Valmentajakin häkeltyi – Julia Kykkänen komeasti karsinnan viides Oberstdorfissa
![getty_kykkanenjulia20140204](https://www.suomiurheilu.com/app/uploads/2015/01/getty_kykkanenjulia20140204.jpg)
Julia Kykkänen leiskautti Oberstdorfin maailmancupin karsinnasta itsensä reilusti jatkoon. Kykkänen oli komeasti karsinnan viides, ja hämmästytti hypyllään myös valmentajansa Kimmo Kykkäsen.
– On se hurja täti, ei voi muuta sanoa. Polvea on kuntoutettu koko viikko, ja myös välineiden kanssa on ollut omat jännittämisensä. Nyt kävi sitten vielä niin että kaavailtu ykköspari ei tullut valmiiksi ajoissa, joten aamulla ladattiin alle sitten kakkospari, josta Julialla oli aiempi kokemus aika lailla pyöreä nolla. Siihen päälle vielä siteet, jotka tuntuivat aika lailla löysiltä. Voin sanoa, että en ole kyllä pitkään aikaan jännittänyt Julian hyppyä niin paljon kuin tänään.
– Sitten mentiin hyppäämään ja kyllä minäkin vähän suu auki katsoin, miten Julia latasi hyppyihinsä ihan samanlaisen meiningin kuin muutenkin. Polvi ei tuntunut paljon kiusaavan eikä sekään vaivannut, ettei alla ollut ihan se tavallinen suksipari, Kimmo Kykkänen jatkaa.
Oberstdorfissa kilpaillaan huomenna ja sunnuntaina. Huomiseen kilpailuun suomalaisnaisista tiensä selvitti vain Julia Kykkänen. Susanna Forsströmin hyppy ei riittänyt jatkoon karsinnasta.
– Tämä on oppia tulevaisuutta varten. Maailmancupin tasolla hyppääminen ja näillä vauhdeilla hyppääminen on sellaista, että sitä ei opi muuta kuin kilpailemalla ja hyppäämällä. Sanoin Susannalle, että ei lannistuta tästä, sunnuntaina on uusi karsinta ja uusi mahdollisuus, se on sitten taas ihan eri päivä se, Kimmo Kykkänen kommentoi.
Oberstdorfissa hypätään kilpailu huomenna HS106-mäestä. Kilpailu alkaa huomenna Suomen-aikaa kello 17.15. Julia Kykkänen hyppää kilpailussa numerolla 18.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Ida Hulkko otti olympiapaikat haltuun – ”Uusi seksipommi on kylässä”
- Saga Anderssonin treenivideo villitsi – ”Mikä nainen”
- Ylen uutinen oli liikaa – Kristiina Mäkelän kuppi meni nurin
- Missä kunnossa – Riitta-Liisa Roposelta huikea urheilusuoritus
- Venäjän hiihtotähti vaihtoi Tatarstanin joukkueeseen – avasi nyt suunsa
- SE-mies yritti kovaa temppua ja epäonnistui – ”Loppuun asti yritin”
- No huh – Ella Junnila täräytti rajun väitteen Ylelle
- Pariisin olympialaiset saivat suomalaisittain loistokkaan alun – ”Huikea avaus”
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Hirmukaari ja SE-tulos: Suomalaisheittäjältä hurja paluu kuuden vuoden tauon jälkeen
- Ikäeroa 20 vuotta – urheilulegendan väitetty suhde povipommiin kuohuttaa
- IS:lle paljastettiin – tässä vaiheessa alkoi näkyä merkkejä Tapio Suomisen ongelmista
- Ylen selostaja avasi suunsa – paljasti vaietun totuuden Tapio Suomisesta
- Kristiina Mäkelän elämään muutos – ”Virallisesti neiti Mäkelä”
- Suomalainen keihästähti vaihtoi lajia – löi pöytään huiman tuloksen
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Harva sanoo tällaista ääneen – Silja Kosonen pamautti hurjaa tekstiä IL:lle
- Salainen ihailija? Krista Pärmäkoskea odotti melkoinen yllätys
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”