Terhi Stegars ja Axis kuudensia kouluratsastuksen maailmancupissa ennätyslukemin
Terhi Stegars otti oriilla Axis TSF kuudennen sijan kouluratsastuksen maailmancupin osakilpailussa Neumünsterissä, Saksassa sunnuntaina. Ratsukko uusi samalla oman ennätyksensä Grand Prix vapaaohjelmassa lukemin 77,6 prosenttia mahdollisista maksimipisteistä. Edellinen ennätys 77.175 % syntyi niin ikään vuosi sitten juuri Neumünsterissä.
– Päivä meni suunnitelmien mukaan. Ratsastin ravissa koko rahan edestä ja laukassa vähän varmistellen. Meillä oli ensi kertaa tällainen suunnitelma ja se meni oikein. Joskus olen ratsastanut koko ohjelman täysillä, mikä on kostautunut rikkoina laukkaosuudella. Nyt menin ravin riskillä, minkä jälkeen rentoutin Axiksen käyntiosuudella ja jatkoin laukassa toisilla tehoilla. Tänään tämä toimi niin hyvin, että tulevaisuudessa todennäköisesti jatkamme samaan malliin, Stegars kertoo paikan päältä tavoitettuna Ratsastajainliiton tiedotteessa.
Kyseessä oli ratsukon paras sijoitus maailmancupin osakisoissa tähän mennessä, aiemmin ratsukko on noussut parhaimmillaan seitsemänneksi. Kaksikko nousi Länsi-Euroopan liigassa eli ns. superliigassa tuloksellaan nyt kahdenneksitoista, kun paikan Las Vegasin finaaliin hutikuun puolivälissä saa yhdeksän kärki.
Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että kukin maa saa finaaliin enintään kolme paikkaa, ja sarjataulukossa on Stegarsin edellä viisi saksalaista ja neljä hollantilaista. Länsiliigassa ratsastetaan vielä kaksi osakilpailua, yksi Göteborgissa kahden viikon päästä ja toinen maaliskuun puolivälissä ’s-Hertogenboschissa, Hollannissa. Stegars on mukana jälkimmäisessä, joka on samalla Länsi-Euroopan sarjan finaali.
Isäntämaa Saksa juhli Neumünsterissa kolmoisvoittoa. Ykkösiksi nousivat kauden ensimmäisellä voitollaan Ulla Salzgeber ja Herzruf’s Erbe( 82.78) ennen Fabienne Lütkemeieria hevosella D’Agostino FRH (80.78). Kolmannen sijan ottivat Isabell Werth ja El Santo NRW (79.85).
Johdossa kouluratsastuksen maailmancupin Länsi-Euroopan liigassa seitsemännen osakilpailun jälkeen on Saksan Jessica Von Bredow-Werndl 71 pisteellä kannoillaan Lütkemeier (64) ja Hollannin Danielle Heijkoop (60).
Axis TSF on nyt 16-vuotias ja edelleen hienossa nousujohteessa urallaan. Se ylsi Stegarsin kanssa kaksi viikkoa sitten Amsterdamissa uuteen ennätykseen myös ohjelmassa GP. Ratsukko on tällä hetkellä kouluratsastuksen maailmanlistan kovin suomalaisnimi ja nyt 44. sijalla tammikuun loppuun päivätyssä rankingissa oltuaan vuodenvaihteessa 51. tilalla.
– Olen hyvin onnellinen ja kiitollinen joka kierroksesta hevosellani. Minun paras hetkeni koko kilpailuissa täällä ei ollut radalla tai palkintojenjaossa, vaan kävelemässä kaikessa rauhassa yhdessä Axiksen kanssa ulkona. Meillä on luja ystävyys, Stegars sanoo.
Terhi Stegars, s. 1974, on kansainvälisellä tasolla runsaasti menestystä ja hän edustanut Suomea mm MM-tasolla. Hän avioitui viime vuonna englantilaisen John O’Sullivanin kanssa. Stegars asuu Luxemburgissa, missä hän työskentelee valmennuskeskus A bis Grand Prix -tallin pääratsuttajana, valmentajana ja toimitusjohtajana. Hänen omat valmentajansa ovat olympiaratsastaja Kyra Kyrklund sekä tämän puoliso Richard White.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”