Turo Sipilä avasi Suomen mitalitilin nuorten PM-hiihdoissa

Nuorten PM-kisoissa Ruotsin Örnsköldsvikissä hiihdettiin nuorten naisten ja miesten perinteisen sprintin kilpailut perjantaina. Suomen joukkueen kirkkaimpana tähtenä loisti Turo Sipilä, jonka hiihto toi perinteisen sprintissä pronssisen mitalin. Sipilän pronssisija oli hieno avaus nuorten PM-kilpailuiden viikonlopulle. Sipilä pääsi parantamaan tulostaan viime vuoden PM-kisoista Rovaniemeltä, jolloin saatiin
nähdä jo välähdystä tulevasta – tuolloin Sipilä pääsi hiihtämään välieriin.
Norjan Joergen Lippert vei päivän miesten sprintin voiton maanmiehensä Thomas Larsenin hiihtäessä toiselle sijalle. Muista Suomen joukkueen hiihtäjistä Verneri Suhonen sijoittui hienosti kuudennelle sijalle. Aleksi Parttimaa sijoittui kilpailussa 10. sijalle, Lauri Mannila oli kahdestoista, Lassi Vuorinen kuudestoista ja Santeri Pirneskoski 42.
Pronssia hiihtänyt Sipilä kertoi tehneensä finaalissa päivän maksimisuorituksen ja että enempään ei olisi varmastikaan pystynyt. Kaikkiaan Turo Sipilä oli tyytyväinen hiihtoonsa, etenkin alku- ja välierien hyviin hiihtoihin.
– Aika-ajo meni vielä pidoilla, mutta sitten finaalissa ilman. Vikaan nousuun finaalissa loppui hartiapankki, kertoo Sipilä suorituksensa taustoista Maastohiihdon tiedotteessa.
– Kyllähän tämän päivän palkintosija vaikuttaa varmasti positiivisesti tuleviin kisoihin. EYOF –kisoissa jäi muutama napsu vielä puuttumaan, niin nyt sai ainakin menoa parempaan ja se aivan varmasti auttaa itseluottamukseenkin, Sipilä pohti.
Nuorten naisten perinteisen sprintissä voittajaksi hiihti Norjan Martine Engebretsen. Seuraaville sijoille ylsi kaksi Ruotsin joukkueen edustajaa, toiseksi hiihtänyt Emma Thalin ja kolmanneksi tullut Johanna Hagström. Päivän paras suomalainen naishiihtäjä oli Emelie Svenlin, joka hiihti yhdeksännelle sijalle. Sonja Eskelinen sijoittui yhdenneksitoista ja Anni Alakoski oli 19. Rebecca Immonen hiihti 21. sijalle ja Emmi Lämsä oli heti hänen perässään 22. Eveliina Piippo ylsi sijalle 31.
Suomen joukkueenjohtaja ja valmentaja Pia Pekonen summasi omia sekä joukkueen tuntemuksia kisapäivän jälkeen.
– Päivä oli hyvä jo kokonaisuudessaan ja oli todella kiva aloittaa reissu niin, että jo ensimmäisestä päivästä tulee mitali. Tuohan se
fiilistä koko joukkueelle seuraavien päivien osuuksiin.
Pekosen mukaan osalle kilpailijoita jäi vähän hampaan koloon tämän päiväisestä ja siksi huomenna kisoissa starttaakin vapaan normaali matkalle hyvällä asenteella kova porukka sopivasti sisuuntuneita hiihtäjiä.
– Joukkue pohti ja tekikin tänään taktisia valintoja ja osa hiihtäjistä siirtyi hiihtämään ilman pitoja, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi. Finaalissa kaikki hiihtivätkin sitten tasatyönnöllä, Pia Pekonen taustoittaa ja kertoo samalla jo odottavansa innolla huomisia kilpailuja.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Maailmalta katkeraa tekstiä Saga Vannisen MM-kullan jälkeen
- Nyt se on julki – suomalaisjuoksijalta synkkä paljastus
- Huimassa tikissä – Kaisa Mäkäräiseltä hurja urheilusuoritus
- Voi ei: Frida Karlssonin tilanteesta saatiin valitettava päivitys
- Jasmi Joensuu vastasi ikäviin vihjailuihin IS:ssä
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista
- Jasmi Joensuun toiminta Tallinnassa kuohutti – ”Ei näitä, ei näitä”
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Mitä Kerttu Niskaselle on tapahtunut? IS:lle lauottiin karuja totuuksia
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa