Yhdistetyn miehet jäivät kärjestä – ”Pettynyt ei voi olla”
Kuva: Getty Images
Falunin yhdistetyn suurmäen kisassa sijalta 18. ladulle lähtenyt Ilkka Herola hiihti nopeasti ison pääryhmän kiinni. Mies pysytteli ryhmän hännillä kisan loppuun saakka, mutta alkuosan takaa-ajo vei kuitenkin Herolan voimia ja miehen loppusijoitus oli 16:s.
– Hiihto oli semmoinen tasapaksu. Kaikki energia meni siihen, että sai sen porukan kiinni. Viimeisellä kierroksella itse olin jo siinä vaiheessa ihan lyöty. Ei jäänyt oikein positiivista kuvaa. Hyppy oli tänään jo kilpailukykyinen suoritus. Normaalisti, jos on 55 sekuntia kärkeä takana on aika lailla erilainen loppusijoitus, Herola pohti Yhdistetyn tiedotteessa.
Päävalmentaja Petter Kukkonen näki, että viime viikon suorituksista on menty eteenpäin.
– Pettynyt ei voi olla. Näin monia hyviä asioita tämän päivän aikana. Nostan esiin Ilkan koekierroksen hypyn, koska mies on ollut hyppynsä kanssa hukassa. Tiedän, että koekierroksia ei lasketa, mutta kyllä se palautti uskon tähän meidän tekemiseen. Päivä osoitti, että asiat ovat pienestä kiinni.
– Jim Härtullin kolmas hyvä hiihto peräkkäin. Mies pysyi kovassa seurassa hyvin mukana. Toivon, että Jim motivoituu tästä eteenpäin. Kokonaisuutena parempi päivä kuin viime viikolla yksikään. Otettiin se pieni askel eteenpäin.
Muiden suomalaisten sijoitukset: Jim Härtull oli 26:s, Leevi Mutru oli 34:s ja Eetu Vähäsöyrinki 42:s.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn