Suomi seitsemänneksi Planican joukkuemäessä
Kuva: Getty Images
Suomen joukkue – Jarkko Määttä, Lauri Asikainen, Harri Olli ja Janne Ahonen – sijoittui seitsemänneksi Planican lentomäen joukkuekisassa. Tuuliolosuhteiden takia kisan toinen kierros jätettiin hyppäämättä. Kisan voitti Slovenian joukkue.
Planican lentomäen joukkuekisan voitti Slovenia pistein 848,4 Suomen joukkue sijoittui pistein 555,1 seitsemänneksi. Jarkko Määttä oli Suomen ensimmäinen hyppääjä ja 196-metrinen hyppy toi pisteet 157,8. Kisan jääminen yhteen kierrokseen harmitti nuorta kajaanilaista,
– Totta kai olisin halunnut hypätä toisenkin kierroksen, kun on iso mäki ja kiva hypätä. Molemmat hypyt, koekierros ja kisassa, oli hyviä hyppyjä. Löytyishän sitä virheitä, jos hakemalla hakee, mutta ei niitä näin isossa mäessä varsinkaan tässä vaiheessa kautta kannata kaivella. Hyviä hyppyjä oli ja antaa mennä vaan.
Toisena hyppäsi Lauri Asikainen, jonka sukset ottivat alastulomäkeen kohdassa 180,5 metriä. ”Ei mitään ihmeellistä ollut. Hyppy tuntui hyvältä ainakin koekierrokseen nähden. Ehdin minä sinne torniin jo kiivetä toista kierrosta varten, mukavampihan sieltä olisi hyppäämällä ollut alas tulla.”
Harri Olli hyppäsi 184 metriä.
– Olosuhteet oli kyllä vaihtelevat. Oli tuo kisahyppy parasta tällä reissulla. Kyllä me valmistauduttiin toiselle kierrokselle, mutta tuomarineuvosto tekee päätökset, eikä me niitä aleta moittimaan. Turvallisuudella ei leikitä.
Janne Ahonen 189 metriä:
– Samaa mallia se meni, mihin on totuttu. Ongelmia on ollut koko kausi, eikä voinut olettaa, että ihmeitä tapahtuu. Vaikea kausi: alku näytti hyvältä, mutta sitten joutui pistää pelin täysin poikki, niin se oli hyvin pitkälti siinä. Hyvä, että pääsin kauden aikana sen verran kuntoon, että pystyy seuraavaan treenikauteen lähtemään puhtaalta pöydältä ja muiden mukana.
Päävalmentaja Jani Klingaa jäi päivän kisa hiukan kaivelemaan.
– Harmi, kun ei päästy toista kierosta hyppäämään. Olisi ollut kiva hypätä toinenkin kierros ja haastaa Saksaa siinä, jos vaikka ois yhden pykälän pystynyt sijoitusta petraamaan. Ihan ei tullut niitä onnistumisia tänään, mitä lähdettiin hakemaan.
Huomenna Planicassa hypätään maailmancup-kauden päätöskisa, johon osallistumisoikeus on maailmancupin 30 parhaalla, jotka ovat Planicassa paikalla.
– Meiltä Lauri ja Jake hyppää huomenna. Tänään Jake hyppäsi hyvin sekä harjoituksissa että kisassa, teknisesti hypyt oli hyviä, olosuhteet olivat vaan aika erilaiset kuin muilla ryhmässä. Laurin koekierros oli vaisu, mutta kisassa jo omanlainen hyppy ja positiivinen laaki. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen, päävalmentaja Klinga kommentoi.
– Toivotaan, että olisi hyvä keli ja tuulirako. Oishan se hienoa lopettaa kausi pitkään hyppyyn, Määttä kommentoi.
Torstain karsinnassa Määtän tapaan henkilökohtaisen ennätyksensä 193,5 metriä hypännyt Asikainen lähtee huomiseen selvä tavoite mielessään.
– Olisihan se hienoa saada se 200 metriä rikki.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihtonainen koki hirvittävän kohtalon – tämä on tilanne nyt
- Melkoiset kuvat julki: Norjan hiihtomiehet viettivät yhteisen joulun
- Peli on pelattu: Ikävä tieto Ruotsin hiihtotähdestä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa