Voimistelun telinemiehillä epäonninen avauspäivä Saksassa
Kuva: Getty Images
Telinekohtainen maailmancupkausi avataan jälleen Saksan Cottbusissa. Kilpailujen avauspäivänä torstaina kilpailtiin miehissä renkaiden, permannon ja hevosen karsinnat sekä naisissa hypyn ja eritasonojapuiden karsinnat. Finaalipaikkoja ei ensimmäisenä päivänä suomalaisille irronnut.
Anna Salmi vastasi päivän parhaasta suomalaissijoituksesta ollen 14. hypyssä. Valmentaja Maxim Podoped oli tyytyväinen maailmancupin ensikertalaisen voimisteluun.
– Annan hypyt olivat hyvät; Yurchenko suorin vartaloin ja Tsukahara taittaen. Vähennykset olivat molemmissa alle pisteen. Hypyn finaalista Anna jäi vain 0,351 pisteen päähän ollen 14. Nojapuille ja hyppyyn nyt hiukan lisää vaikeutta niin sijoituksetkin nousevat, Podoped tiivisti.
Miesten osalta tunnelmat olivat toisenlaiset. Tomi Tuuhan, Markku Vahtilan, Heikki Saarenkedon ja Jarkko Pekkasen kisasuoritukset menivät reilusti alle odotusten.
– Oli kyllä epäonninen päivä! Heikki Saarenketo kaatui kaksi kertaa permannolla. Hän on ollut kipeänä puolitoista viikkoa ennen matkaa, eikä jaksanut tehdä sarjaa kunnolla. Renkailla sekä Markku Vahtila että Tomi Tuuha epäonnistuivat. Markun heilahdusliike Jonasson kolmen ensimmäisen voimaosan jälkeen ei pyörinyt, ja koska sääntöjen mukaan voimaosien välissä pitää olla heilausliike, hylättiin myös kolme seuraavaa voimaosaa. Tomi taas kaatui viimeisen käsinseisonnan, eikä näin pystynyt tekemään alastuloa. Jarkko Pekkanen teki hevossarjan läpi, mutta siinä oli paljon virheitä ja pisteet jäivät alhaisiksi, summasi valmentaja Timo Holopainen suorituksia.
– Tomilla ja Markulla taisi olla kauden ensimmäisessä kansainvälisessä kilpailussa hiukan ylilatausta. Virheet tulivat liikkeissä, joissa pojat eivät ole ennen epäonnistuneet. Heikin suoritus kyllä paranee, kunhan elimistö palautuu flunssan jäljiltä, hän jatkoi.
Karsinnat jatkuvat perjantaina kolmen miesten ja kahden naisten telineen osalta. Suomen miehistä Tuuha ja Saarenketo ovat mukana hypyssä. Nojapuiden ja rekin alkukilpailuissa ei ole suomalaisia. Naisten telineillä Salmi nähdään sekä permannolla että puomilla.
Lähde: Voimisteluliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Armand Duplantis latasi suoran vastauksen Wilma Murrolle – ”Minua ei kiinnosta”
- Holmenkollenin kohuhiihtäjä rikkoi hiljaisuuden
- Sometähti koki brutaalin kohtalon – täysi teurastus häkissä
- Kehässä nähtiin todella ruma temppu – Immu raivostui kohutilanteesta
- Aki Manninen jäi jalkoihin – vaimon reaktio kertoo kaiken
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Wilma Murto lipsui kerran päätöksestään – syy paljastaa paljon
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”