Sami Seliö pudotettiin viidenneksi – voittaja hylättiin
F1-veneiden Ranskan GP:n lopputulokset kirjoitettiin myöhään sunnuntai-iltana uusiksi.
Kilpailun voittoon ajanut Italian Alex Carella hylättiin ja Suomen Sami Seliö pudotettiin kolmannelta sijalta viidenneksi. Kilpailun kolmanneksi nousi Suomen Filip Roms.
Mad-Croc Baba Racing Teamin Seliö putosi Ranskan GP:n lopputuloksissa viidenneksi. Kilpailun tuomaristo katsoi Seliön osuneen radan käännöksessä poijuun, josta seurasi yhden kierroksen rangaistus.
Seliö ehti ennen rangastusta juhlia jo Ranskan GP:n voittoa, sillä hetkeä aiemmin ruutulipulle ykkösenä ajaneen Carellan vene oli todettu kilpailun jälkikatsastuksessa luokitusten vastaiseksi ja italialaiskuljettaja hylättiin.
Hylkäyksen ja Seliön rangaistuksen myötä kilpailun voittoon nousi Kuwaitin Youssef Al Rubayan ennen Ruotsin Jonas Anderssonia. MM-sarjan nuorin kuljettaja Suomen Roms nousi kolmannen sijan myötä urallaan ensimmäistä kertaa palkintopallille.
F1-veneiden MM-sarja jatkuu heinä-elokuun vaihteessa Portugalin Portossa. Sarjassa ajetaan kaikkiaan kahdeksan MM-osakilpailua.
Korjatut lopputulokset, F1-veneet, Evian Ranska:
1. Youssef Al Rubayan (KUW) GC Atlantic Team
2. Jonas Andersson (SWE) Team Sweden
3. Filip Roms (FIN) Mad-Croc Baba Racing Team
4. Shaun Torrente (USA) Victory Team
5. Sami Seliö (FIN) Mad-Croc Baba Racing Team
Korjattu MM-pistetilanne 2/8 osakilpailua:
1. Shaun Torrente (USA) 29
2. Youssef Al Rubayan (KUW) 24
3. Jonas Andersson (SWE) 24
4. Philippe Chiappe (FRA) 15
5. Filip Roms (FIN) 15
…
8. Sami Seliö (FIN) 7
Lähde: Seliön verkkosivut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Krista Tervo palasi rinkiin – leikki loppui karusti
- Lisätietoa Sivert Guttorm Bakkenin kuolemaan liittyen – lakimiehet on nyt palkattu
- Yksi oli poissa: Lotta Harala tilitti erilaisesta joulustaan
- Hiihtonainen koki hirvittävän kohtalon – tämä on tilanne nyt
- Melkoiset kuvat julki: Norjan hiihtomiehet viettivät yhteisen joulun
- Peli on pelattu: Ikävä tieto Ruotsin hiihtotähdestä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Peli on pelattu: Ikävä tieto Ruotsin hiihtotähdestä
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen
- Melkoiset kuvat julki: Norjan hiihtomiehet viettivät yhteisen joulun