Naisten seiväshypyssä tehtiin uusi Suomen ennätys!
Kuva: Getty Images
Someron Esan Minna Nikkanen voitti naisten seiväshypyn Suomen mestaruuden Suomen ennätyksellä ja Porin stadionin ennätyksellä 456.
Nikkanen ylitti korkeuden ilmavasti toisella yrityksellä. Ennen sitä hän ylitti 415 ensimmäisellä, 425 toisella sekä 435 ja 450 ensimmäisellä yrityksellä. Nikkanen ylensi omissa nimissään ollutta Suomen ennätystä yhdellä sentillä. Pohjoismaiden ennätys on neljä senttiä ylempänä. Tuloksen 460 ovat hypänneet Islannin Thórey Edda Elisdóttir ja Ruotsin Angelica Bengtsson. Nikkanen on selvittänyt sen korkeuden hallissa.
Jarno Koivusen valmentama Nikkanen saavutti yhdeksännen Kalevan kisojen mestaruutensa. Toiseksi eniten mestaruuksia, kuusi, on Teija Saarella.
Helsingin Kisa-Veikkojen Aino Siitonen taivutti hopealle. Hän ylitti kolmannella yrityksellä komeasti ennätyksensä 425. Jo kaksi ensimäistä yritystäkin olivat lähellä onnistua. Hän nousi korkealle riman yläpuolelle myös yrityksissään 430:sta, mutta putosi riman päälle.
Vasa IS:n Erica Hjerpe ja Salon Vilppaan 17-vuotias Wilma Murto ylittivät 410. Kumpikin ylitti sekä 390 että 410 ensimmäisellä yrityksellä. Hjerpe jätti 400 väliin, mutta Murto pudotti siitä kerran, mikä ratkaisi pronssin Hjerpelle.
Murto pudotti kolme kertaa 420:sta. Hjerpe epäonnistui siinä korkeudessa kahdesti ja jätti pronssin varmistuttua 425:een yhden yrityksen, jossa ei kuitenkaan onnistunut. Mitalikolmikko oli sama ja samassa järjestyksessä kuin kaksi vuotta sitten Vaasassa.
Oulun Pyrinnön 17-vuotias Elina Lampela sijoittui viidenneksi tuloksella 390. Seitsemänneksi hyppäsi Larsmo IF:n 16-vuotias Alina Strömberg tuloksella 365.
Lähde: Yleisurheilu.fi
LUE MYÖS:
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- IS: Nooralotta Neziri kertoi loistavia uutisia
- Perttu Hyvärinen koki rajun kohtalon olympiakaudella – näin mies kommentoi Ylelle
- Kaikki meni pieleen: Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Perttu Hyvärinen koki rajun kohtalon olympiakaudella – näin mies kommentoi Ylelle
- Kaikki meni pieleen: Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”