Suomen naisille EM-kultaa jenkkifutiksessa
Kuva: Getty Images
Suomen naisten maajoukkue voitti amerikkalaisen jalkapallon EM-kultaa myöhään lauantai-iltana Espanjassa pelatussa loppuottelussa. Iso-Britannia kaatui finaalissa selkein lukemin 50-12 (20-9). Euroopan mestaruudesta pelattiin nyt ensimmäistä kertaa. Suomella on tilillään myös kaksi MM-pronssia.
Suomen esitys EM-kisoissa oli murskaava, sillä kaikki kolme ottelua
päättyivät yli 30 pisteen voittoon.
– Pelaajat pelasivat uskomattoman turnauksen. En ole ikinä valmentanut näin yhtenäistä ja kovaa joukkuetta, päävalmentaja Teemu Kuusisto hehkuttaa Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton tiedotteessa .
Loppuottelussa arvokisojen ensikertalainen Iso-Britannia antoi kuitenkin tiukan vastuksen.
– Britit olivat kovia ja jouduimme painamaan täysillä loppuun saakka.Kokemuksemme ja monipuolisuutemme käänsivät kuitenkin pelin pikku hiljaa meille. Puolustus oli loistava tiukoissa paikoissa maalin lähellä.
Kisojen parhaaksi pelaajaksi valittu pelinrakentaja Jenni Wahlberg juoksi loppuottelussa kolme touchdownia. Jenni Linden teki kaksi touchdownia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto