Suomen ykkösjudoka jäi seitsemänneksi EM-kisoissa – ”Antoi uskoa olympiapaikan suhteen”

Jaana Sundberg otteli seitsemänneksi Kazanin EM-kilpailuissa voitettuaan kaksi ensimmäistä otteluaan. Juho Reinvall saavutti yhden voiton ja EM-kisojen ensikertalainen Katri Kakko jäi voitoitta.
Komeasti alkaneet judon EM-kilpailut päättyivät lopulta Sundbergin osalta pettymykseen ja seitsemänteen tilaan. Päivän saldona jo 2005 EM-tasolla debytoineelle Sundbergille tuli Kazanin tatameilta kaksi voittoa ja kaksi tappiota.
Sundberg avasi EM-kisansa kahdella upealla voitolla. Ensin hän kukisti belgialaisen 2004 olympiapronssimitalistin Ilse Heylenin varoituksilla (0-1) ja perään neljänneksi rankatun kivikovan saksalaisen kaksinkertaisen MM-mitalistin Mareen Krähin dramaattisesti. Kräh johti ottelua vielä viimeisellä minuutilla saatuaan Sundbergille jo kolme varoitusta. Sundberg vei kuitenkin ottelun korkealla uchimatalla ja sidonnalla ipponvoitoksi.
Taistelussa paikasta välieriin Sundberg hävisi Ranskan Priscilla Gnetolle niukasti varoituksilla 2-3.
Keräilyjen ensimmäisellä kierroksella vastaan asettunut Venäjän 27-vuotias Yulia Ryzhova oli tappiolla kahdella varoituksella, mutta hän sai heitettyä Sundbergin ensin waza-arin arvoisesti ja suomalaisen jahdattua tasoitusta tehtyä saman tempun uudelleen. Näin ottelu päättyi venäläisen voittoon ipponilla ajassa 3.38.
– Tavoite oli lähteä ottamaan kevään parhaat matsit ja onnistuinkin siinä kohtuullisen hyvin. Tähän asti kevät on ollut olympiakarsintojen suhteen todella nihkeää, mutta onneksi tänään oli paikoitellen jo hyvää tekemistä. Erityisesti mieltä lämmitti tappioasemasta kaivettu voitto uchimatalla Krähistä, Sundberg kuvaili tuntojaan.
– Kymmenen parhaan sakissa Euroopan judotatamilla on ihan ”jees”. Seuraavaksi on vuorossa vielä kaksi olympialaisten karsintaturnausta toukokuussa: Azerbaidjanissa Grand Slam ja Kazakhstanissa Grand Prix. Tämä päivä antoi uskoa loppukiriin olympiapaikan suhteen, Sunberg kertoi.
Olympialaisiin selviää kaikkiaan 352 judokaa 14 eri painoluokkaan (7 miehet, 7 naiset). Sundberg on aiemmin yltänyt EM-kisoissa viidenneksi kolme kertaa (2005, 2009, 2011) ja seitsemänneksi kaksi kertaa (2008, 2012).
Näin suomalaisten edelliseksi EM-mitaliksi jäi vielä 1993 Jorma Korhosen Ateenassa hankkima pronssi. Naisten edellinen EM-mitali on vuotta aiemmin Annika Mutasen saavuttama pronssi Pariisista.
Reinvallille yksi voitto, Kakko jäi voitoitta EM-debyytissään
Samassa sarjassa Sundbergin kanssa otellut 22-vuotias EM-kisojen ensikertalainen Katri Kakko hävisi ainoaksi jääneessä ottelussaan Portugalin Joana Ramosille waza-arilla. – Lähdin haastamaan kokenutta vastustajaa, mutta portugalilainen meni kokemuksella ohi. Kopsahdin kaksi kertaa hänen bravuuriinsa eli lonkkaheittoon. Ensimmäiset aikuisten EM-kisat jättivät menestyksen halua tuleville vuosille, Kakko kertasi fiiliksiään. Miestriostamme pelin avasi torstaina Reinvall -60 kilon sarjassa. Reinvall voitti avausottelussaan ipponilla ajassa 1.20 slovenialaisen Matjaz Trbovcin. Toisessa ottelussa 2013 Euroopan mestari ja 2014 MM-pronssimies Georgian Amiran Papinashvili oli suomalaista parempi waza-rilla. – Slovenian tuttua ”turboa” vastaan avausottelu sujui loistavasti. Pääsin heti matsiin hyvin mukaan, enkä antanut hänen pitää vauhtia. Saininkin nopeasti seionagella aikaiseksi yukon ja ipponin. Papinashviliä vastaan yritin painaa päälle koko matsin, mutta en millään saanut riittävän hyviä otteita ja heittopaikkoja aikaiseksi, Reinvall kertasi seitsemänsien EM-kisojensa otteluita. Perjantaina ainoana suomalaisena EM-tatamilla otteleva Eetu Laamanen kohtaa ensimmäisessä ottelussaan suoraan 2. kierroksella -73 kg sarjassa Euroopan mestarin ja maailmanrankingin kolmosen Israelin Sagi Mukin. Lähde: JudoliittoLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Krista Pärmäkoski poseerasi saunassa – teki sen jälkeen melkoisen tempun
- Saksan keihästähdeltä jäätävä reaktio Oliver Helanderin uuteen valmentajaan
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi
- Laura Dahlmeierin isä sai lohduttoman tiedon tyttärestään
- Venäjän hiihtotähtiä huhuillaan olympialaisiin – seurauksena vielä isompi uutispommi?
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Suvi Minkkinen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”