Seiväsmies Jere Bergiuksen aktiiviura voi olla lähellä päätöstä – ”Käsi puutuu ja on huimausta”

Tampereen Pyrinnön aituri Reetta Hurske ja seiväshyppääjä Jere Bergius odottavat uteliaana EM- ja olympiakesää.
Se voi olla Bergiuksen aktiiviuran päätöskausi. Hurske aikoo taistella paikasta EM-kisoissa. Kumpikin päättäisi kauden mieluusti Ruotsi-ottelujoukkueessa Tampereen Ratinassa.
– Olisi se siistiä olla joukkueessa. Se herättää mielenkiintoa, kun maaottelu on kokonaan uudessa paikassa. Siellä on varmasti hyvä fiilis, Bergius totesi maaottelun mediatilaisuudessa, jossa julkaistiin Elenian Oy:n sekä Tampereen Sähkölaitoksen tulo tapahtuman pääyhteistyökumppaneiksi.
Maaottelun pääsihteerin Elisa Hakasen mukaan liput ovat käyneet kaupaksi. Hän uskoo, että Ratinassa on tunnelmaa 3.-4. syyskuuta.
– Nyt on ollut aistittavissa, että kun maaottelu on Tampereella, sitä on tulossa katsomaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole käyneet katsomassa sitä paikan päällä Helsingissä, Hakanen sanoo.
– Myös seurat ja erilaiset ryhmät ovat olleet hyvin liikkeellä. Lauantaina kapasiteetista on enää 40 prosenttia myymättä ja sunnuntain tilannekin on hyvä.
Niskan seudun vaiva puuduttaa käden
Bergiuksen ajatukset eivät ole vielä maaottelussa. Hän valmistautuu pikku hiljaa kesän kilpailukauteen, josta hän ei osaa sanoa vielä mitään varmaa.
– Saa nähdä millainen siitä tulee. Niskan seudulla on ollut ongelmaa jo pidempään. Kun se alkaa painaa hermoa, hyppäämisestä ei tule oikein mitään, käsi puuttuu ja on huimausta, Bergius kertoo.
Parhaimmillaan 572 taivuttanut Bergius on vaivan takia joutunut pitämään talvella kuukauden hyppytauon. Muuta harjoittelua hän on jatkanut koko lailla normaalisti.
– Kiinnostaisi hypätä kesällä korkealta, mutta nähtäväksi jää miten saan tekniikan toiminaan. Viime kesänäkin olin hyvässä kunnossa, mutta en saanut tekniikkaa kuntoon, Bergius sanoo.
Bergius, 29, on syksystä lähtien vetänyt Tampereella seiväskoulua 11-15-vuotiaille. On mahdollista, että kuluvan kauden jälkeen valmentaminen on vielä aktiivisempi osa Bergiuksen arkea.
– Luulen, että se alkaa tämän kauden jälkeen olla aika lailla paketissa, Bergius sanoo seiväshyppääjän urastaan.
– Haluan jatkossakin olla tekemisessä urheilun kanssa, valmentaminen kiinnostaa.
Hurske: 13,30 ja EM-kisat yhä tavoite
Hurskeen, 20, on ura vasta alkumetreillä. Talvella 60 metrin aitajuoksun ennätyksensä 8,29 juossut pika-aituri koki keväällä takaiskun, kun nikamasiirtymä selässä pakotti pitämään juoksutaukoa parin kuukauden ajan.
– Kaksi viime viikkoa olen pystynyt taas juoksemaan. Näyttää hyvältä. Ainakaan nopeus ei ole kadonnut, Hurske sanoo.
Hurske on kesän suhteen luottavainen, sillä syystalven harjoittelu onnistui sen verran hyvin. Siellä on pohjaa, josta ammentaa kevätkesän harjoitteluun.
– Kesän tavoite on edelleen 13,30. Katsotaan missä vaiheessa se tulee, Hurske sanoo ajasta, joka on heinäkuisten Amsterdamin EM-kilpailujen tulosraja.
Hurskeen ennätys 100 metrin aitajuoksussa on toissavuonna juostu 13,43. Viime kesänä hän pinkaisi ajan 13,44.
Aikuisten Ruotsi-ottelusta Hurskeella on vain hyviä muistoja. Hän tuli vuosi sitten pikahälytyksellä Tukholmaan paikkaamaan kuumeista Nooralotta Neziriä ja oli varmistamassa Suomen kolmoisvoittoa lempilajissaan.
– Sillä, että maaottelu on Tampereella on iso merkitys minulle. Jos sinne pääsee, katsomossa on paljon sellaisia tuttuja, jotka eivät tulisi Helsinkiin tai Tukholmaan, Hurske sanoo.
Lähde: SUL
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Maailmalta katkeraa tekstiä Saga Vannisen MM-kullan jälkeen
- Nyt se on julki – suomalaisjuoksijalta synkkä paljastus
- Huimassa tikissä – Kaisa Mäkäräiseltä hurja urheilusuoritus
- Voi ei: Frida Karlssonin tilanteesta saatiin valitettava päivitys
- Jasmi Joensuu vastasi ikäviin vihjailuihin IS:ssä
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista
- Jasmi Joensuun toiminta Tallinnassa kuohutti – ”Ei näitä, ei näitä”
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Mitä Kerttu Niskaselle on tapahtunut? IS:lle lauottiin karuja totuuksia
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa