Suomen miehet pettyivät telinevoimistelun EM-kilpailuissa – ”Virheet olivat liikaa”
Suomen miesten joukkue joutui pettymään telinevoimistelun EM-kisojen karsinnoissa Sveitsissä.
Suomi sijoittui joukkuekilpailun karsinnoissa sijalle 16. pistein 246,261. Sillä ei edennyt finaaliin. Joukkueessa voimistelivat Tomi Tuuha, Oskar Kirmes, Emil Soravuo, Juho Kanerva ja Heikki Niva.
– Meillä oli joukkueena hyvä fiilis, tsemppasimme toisiamme ja yleisökin lähti meitä kannustamaan. Oli hienoa kisata joukkueena, mutta toki tästä sijoituksesta jäi hampaan koloon ja nälkää seuraavia joukkuekilpailuja silmällä pitäen, Tuuha kommentoi Voimisteluliiton tiedotteessa.
Maajoukkueen vastuuvalmentaja Timo Holopainen arvioi, että rekin virheet pudottivat liikaa suomalaisten pisteitä. Kaksi vuotta sitten Suomi oli joukkuekisassa 12:s.
– Olimme pisteissä ihan vuoden 2014 kisojen tasolla, mutta rekin virheet olivat liikaa, Holopainen totesi.
Joukkuekilpailun karsinnan ykkönen oli Venäjä pistein 267,725.
- Nooralotta Neziriltä harvinainen yhteiskuva rakkaansa kanssa – puitteet olivat luksusta
- Anthony Joshua uskoo Jake Paulin voittavan Mike Tysonin – perusteli asian yhdellä sanalla
- Kiitos hei: Huippuhiihtäjä lähti ovet paukkuen maajoukkueesta
- Kanadalaistoimittaja kuuli Patrik Laineen nimen – täräytti IL:lle välittömästi suoraa tekstiä
- Alisa Vainio paljasti unelmansa – totuus on, että nyt se ei ole enää käsissään
- Anni Vuohijoki paljasti: Yksi pyyntö toistuu potilaiden suusta – tästä syystä se on ongelma
- Nyt rävähti – suomalaisässältä komea kaari ja Euroopan kärkitulos
- Yleisurheilutähti innostui SE-naisen julkaisusta: ”Oi että mitä herqqupyllyjä näenkään”
- Kesä tulee: Frida Karlsson lähti ladulle niukemmalla vaatetuksella – ”Niin kuuma, että lumet sulaa”
- Remi Lindholm lähti kesken kauden yöelämään maajoukkuehiihtäjän kanssa – huonostihan siinä kävi
- Yleisurheilutähti innostui SE-naisen julkaisusta: ”Oi että mitä herqqupyllyjä näenkään”
- Remi Lindholm lähti kesken kauden yöelämään maajoukkuehiihtäjän kanssa – huonostihan siinä kävi
- Tämä näky oli liikaa: Teemu Selänne puuttui F1-pomon toimintaan Miamin varikolla
- Hiihtokausi päättyi – sitten alkoivat suomalaisen hiihtotähden ongelmat: ”Ollut ihan hirveetä”
- Kesä tulee: Frida Karlsson lähti ladulle niukemmalla vaatetuksella – ”Niin kuuma, että lumet sulaa”
- HJK:n päävalmentajan ele fanien edessä oli liikaa – Aleksi Valavuoren kuppi meni nurin: ”Haloo!”
- Maajoukkue saa jäädä – STT: Suomen paras ampumahiihtäjä teki rajun ratkaisun
- Mitä ihmettä? Robert Helenius tiputti Ylelle kuin sivulauseessa tiedonmurusen, jossa ei ole mitään järkeä
- Mikä pari: Yleisurheilun SE-nainen ja hiihtäjärakas hempeilivät somessa
- Tätä on vaikea lukea – IS:lle synkkä paljastus Mika Myllylästä