Ville Larinto väläytti kesäkuntoaan Ranskassa – ”Paras hyppy tällä reissulla”
Ville Larinto avasi mäkihypyn kesä-GP -kauden Ranskan Courchevelissa 27:nnella sijalla. Suomalaisen avaushyppy onnistui erinomaisesti, toinen loikka sen sijaan jäi miestä kaivelemaan.
Koekierroksella 111,0 metriä loikannut suomalainen onnistui kilpailun avaushypyssä hienosti sen lennettyä 128,0 metrin kohdalle. Kyseinen hyppy oli avauskierroksen 12:nneksi pisin.
– Ensimmäinen hyppy oli paras tällä reissulla. Hyvä, että kisaan pystyy tekemään tuollaisen suorituksen, Larinto kertoi hypystään todeten, ettei lopullinen sijoitus kuitenkaan miestä tyydyttänyt.
Toinen kisahyppy ei ollut ensimmäisen veroinen, sillä jälkimmäiselle suoritukselle tuli mittaa 116,5 metriä. Larinnon pisteet 222,9 oikeuttivat lopulta siis 27:nteen sijaan.
– Toinen hyppy jäi kaivelemaan. Hyppy on kuitenkin kehitysvaiheessa, ollaan menty eteenpäin ja mennään koko ajan.
Kesä-GP:n ensimmäisen osakilpailun voiton kuittasi pisteet 275,1 kerännyt Puolan Maciej Kot viiden pisteen erolla ennen maanmiestään Kamil Stochia. Itävallan Stefan Kraft valtasi kolmannen podium-paikan jääden Kotille 7,2 pistettä.
Ranskassa mukana ollut toinen suomalaiskilpailija Harri Olli hylättiin perjantain karsinnassa puvun takia. Ongelma liittyi uuteen sääntöön, eli joustamattomaan vyöhön lantion kohdalla. Kyseinen vyö oli Ollilla hieman väärässä paikassa. Suomalaishyppääjän lisäksi perjantain karsinnassa peräti kuusi muuta hyppäjää koki diskauksen.
Toiselle kierrokselle kesä-GP:n avauksessa yltäneen Larinnon kesä on mennyt Keski-Euroopassa harjoitellessa. Ramsaun lisäksi myös lähialueen muut mäkikeskukset ovat tulleet suomalaisurheilijalle tutuksi.
– Kesä on mennyt Itävallan Ramsaussa treenatessa. Ollaan myös käyty lyhyen matkan päässä mäkikeskuksissa, esimerkiksi Planicassa ja Bischofshofenissa.
Larinnon osalta kausi jatkuu kilpailuiden muodossa ensi viikonloppuna Puolan Wislassa ja kahden viikon kuluttua Saksan Hinterzartenissa. Kisojen välissä suomalaishyppääjä keskittyy harjoitteluun.
Lähde: Hiihtoliitto
- Anthony Joshua uskoo Jake Paulin voittavan Mike Tysonin – perusteli asian yhdellä sanalla
- Kiitos hei: Huippuhiihtäjä lähti ovet paukkuen maajoukkueesta
- Kanadalaistoimittaja kuuli Patrik Laineen nimen – täräytti IL:lle välittömästi suoraa tekstiä
- Alisa Vainio paljasti unelmansa – totuus on, että nyt se ei ole enää käsissään
- Anni Vuohijoki paljasti: Yksi pyyntö toistuu potilaiden suusta – tästä syystä se on ongelma
- Nyt rävähti – suomalaisässältä komea kaari ja Euroopan kärkitulos
- Yleisurheilutähti innostui SE-naisen julkaisusta: ”Oi että mitä herqqupyllyjä näenkään”
- Kesä tulee: Frida Karlsson lähti ladulle niukemmalla vaatetuksella – ”Niin kuuma, että lumet sulaa”
- Remi Lindholm lähti kesken kauden yöelämään maajoukkuehiihtäjän kanssa – huonostihan siinä kävi
- HJK:n päävalmentajan ele fanien edessä oli liikaa – Aleksi Valavuoren kuppi meni nurin: ”Haloo!”
- Yleisurheilutähti innostui SE-naisen julkaisusta: ”Oi että mitä herqqupyllyjä näenkään”
- Remi Lindholm lähti kesken kauden yöelämään maajoukkuehiihtäjän kanssa – huonostihan siinä kävi
- Tämä näky oli liikaa: Teemu Selänne puuttui F1-pomon toimintaan Miamin varikolla
- Hiihtokausi päättyi – sitten alkoivat suomalaisen hiihtotähden ongelmat: ”Ollut ihan hirveetä”
- Kesä tulee: Frida Karlsson lähti ladulle niukemmalla vaatetuksella – ”Niin kuuma, että lumet sulaa”
- HJK:n päävalmentajan ele fanien edessä oli liikaa – Aleksi Valavuoren kuppi meni nurin: ”Haloo!”
- Maajoukkue saa jäädä – STT: Suomen paras ampumahiihtäjä teki rajun ratkaisun
- Mitä ihmettä? Robert Helenius tiputti Ylelle kuin sivulauseessa tiedonmurusen, jossa ei ole mitään järkeä
- Mikä pari: Yleisurheilun SE-nainen ja hiihtäjärakas hempeilivät somessa
- Tätä on vaikea lukea – IS:lle synkkä paljastus Mika Myllylästä