Joona Sipola taituroi voiton ja kolmannen sijan freestylehiihdossa Itävallassa
Freestylehiihtäjä Joona Sipolan Eurooppa-cup -viikonloppu Itävallan St. Antonissa oli onnistunut.
Perjantaina lasketussa big air- kilpailussa Sipola oli kolmas.
– Se meni siihen nähden hyvin, että me ei matkustusongelmien takia ehditty varsinaisiin harjoituksiin, ja ehdin vetää vain viisi hyppyä ennen kisaa. Luultiin myös kisan jälkeen, että en pärjännyt yhtään, ja kuulin vasta lauantaina, että olinkin kolmas.
Lauantaisen slopestyle-kisan hän voitti.
– Lauantaina kaaduin ekan runin, mutta toinen meni ihan suunnitelmien mukaan ja se riitti hyvin, Sipola kuvaili.
Atte Laivola sijoittui big air -kisassa sijalle 13. ja Jon Sallinen sijalle 18. Lauantaina Laivola oli 6:s, Sallinen 12:s ja Tuomas Kivari 39:s.
Lähde: Ski Sport Finland
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä