Enni Rukajärvelle big airista MM-hopeaa – ”Ei paras päivä itsellä”

Enni Rukajärvi on voittanut MM-kisoissa Sierra Nevadassa Espanjassa big airin hopeaa. Lisäksi suomalaisista Roope Tonteri oli miehissä neljäs ja Kalle Järvilehto viides.
Rukajärvi hyppäsi ensimmäisellä kierroksella caballerial 720 ja toisella backside 720, joista hän sai yhteispisteet 165,25. Kahden kierroksen jälkeen johdossa ollut Itävallan Anna Gasser oli vain kolmen pisteen päässä, mutta kolmannella kierroksella Gasser teki ensimmäisenä naisena kisassa backside 1080, josta hän sai täydet 100,00 pistettä.
Rukajärvi yritti kolmannella hienosti caballerial 1080:tä, mutta ei aivan saanut sitä pystyyn. Näin ollen Gasser voitti pistein 189,50. Kolmanneksi naisissa tuli juuri X Gameseissa Norjassa kultaa voittanut Norjan Silje Norendal pistein 162,75.
– Totta kai on tosi hyvä fiilis, että olin toinen ja ländäsin kaksi hyppyä. Ei silti ollut mikään paras päivä itsellä – laskeminen ei tuntunut niin hyvältä kuin yleensä enkä pystynyt tyylittelemään niin paljon. Silti fiilis, että viimeisellä kierroksella pystyin koittamaan caba tonnia. Pitää alkaa tehdä niitä lisää. Oli kova kisa, ja Annalle isot propsit, että puskee lajia eteenpäin. Muutenkin on tullut paljon uusia tyttöjä, jotka tekee kovia temppuja. Hyvä meininki. Harmittavasti Roope jäi miehissä neljänneksi. Kuitenkin tosi hyvä Roopelta ja Kallelta, ei huono. Nyt lähdetään Suomeen kuvaushommiin ja kevätlaskuun, Rukajärvi kommentoi.
Miehissä Tonteri teki ensimmäisellä hypyllään backside 1440 ja toisella sekä kolmannella caballerial 1440, joista kolmannen kanssa yhteispisteet olivat 169,75 ja neljäs sija.
Semifinaalit voittanut Järvilehto epäonnistui ensimmäisen hyppynsä, mutta toisella sai hienon backside 1440:n. Kolmannella hän yritti elämänsä toista kertaa switch backside 1440:tä, jonka hän melkein sai päälle. Yhteispisteet 129,25 riittivät viidenteen sijaan.
Miesten kilpailun voitti Norjan Stale Sandbech pistein 188,25, toiseksi tuli Yhdysvaltojen Chris Corning pistein 182,75 ja kolmanneksi Norjan Marcus Kleveland pistein 177,25.
Hopea oli 26-vuotiaalle Rukajärvelle uransa kolmas MM-kisoissa. Niiden lisäksi hänellä on yksi MM-pronssi ja yksi MM-kulta. Niistä päivän hopeamitali on ensimmäinen FIS:n MM-kisoista. Pronssi on kahden hopean lisäksi WST:n MM-kisoista ja kulta FIS:n MM-kisoista. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Rukajärvi osallistui FIS:n MM-kisoissa big airiin.
Lähde: Lumilautaliitto
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Podcast: Kari-Pekka Kyrö kuuluu suomalaisurheilun Hall of Fameen!
- IL: Suomen hiihtonaiselle satelee melkoisia viestejä miehiltä
- Aino-Kaisa Saarinen löi nyrkin pöytään Ylellä – suoraa tekstiä Suomen hiihtonaisille
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Tämän pelleilyn on loputtava – Norjan hiihtoässän toiminta raivostuttaa
- Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
- IS:lle paljastus: Maajoukkuekaveri lausui Iivo Niskaselle melkoiset sanat
- Nooralotta Neziri kävi päivystyksessä – ällistyi saamastaan laskusta
- Voi ei: Suomen hiihtotähti koki kovan kohtalon MM-kisojen jälkeen
- Se meni täysin pieleen – Iivo Niskanen paljasti nyt todellisuuden
- Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Ruotsin hiihtotähdestä Frida Karlssonista saatiin ikävä tieto
- Voi ei: Suomen hiihtotähti koki kovan kohtalon MM-kisojen jälkeen
- Aino-Kaisa Saarinen löi nyrkin pöytään Ylellä – suoraa tekstiä Suomen hiihtonaisille
- Suomalainen ampumahiihtonainen heräsi – ikävä totuus selvisi nopeasti
- Se oli siinä: Suomalainen hiihtoässä päätyi kovaan ratkaisuun
- Nooralotta Neziri kävi päivystyksessä – ällistyi saamastaan laskusta
- Tämän pelleilyn on loputtava – Norjan hiihtoässän toiminta raivostuttaa
- Se meni täysin pieleen – Iivo Niskanen paljasti nyt todellisuuden