Eetu Heino jatkoi hienoja otteitaan sulkapallon EM-kilpailuissa
Sulkapallon EM-kilpailut jatkuivat Tanskan Koldingissa. Suomalaisista jatkoon selvisivät Eetu Heino miesten kaksinpelissä sekä naisten nelinpelissä pari Sonja Pekkola–Jenny Nyström.
Eetu Heino kohtasi kaksinpelin toisella kierroksella Sveitsin Mathias Bonnyn. 22-vuotias pitkänhuiskea sveitsiläinen pelaa maailman ranking-sijalla 181. Peli lähti heti käyntiin Heinon osalta varman näköisesti, eikä sveitsiläinen päässyt oikein missään vaiheessa kunnolla peliin kiinni. Lyönnit löysivät paikkansa ja muutenkin peli sujui ilman suurempia ongelmia. Ensimmäinen erä Heinolle selkeästi 21-14. Toinen erä jatkui samaa rataa, muutamia virheitä tuli suomalaisellekin, mutta melko nopeasti oli selvillä, kumpi ottelun tulee voittamaan. Toinenkin erä Heinolle 21-14 ja paikka kolmannelle kierrokselle oli ansaittu.
Naisten nelinpelin avauskierroksella Sonja Pekkolan ja Jenny Nyströmin ensimmäiset vastustajat olivat Irlannin Sara Boyle ja Rachael Darragh. Vasta 19-vuotiaat irlantilaiset pelaavat maailman listan sijalla 119.
Ensimmäinen erä alkoi vahvasti, mutta pienien virheiden myötä irlantilaiset pääsivät välissä tasoihin ja ohikin, mutta johtoasema ei heillä pysynyt kauaa. Pekkola ja Nyström löysivät rytmin jälleen ja ottivat erän nimiinsä 21-15. Toinen erä oli vielä selkeämmin suomalaisten otteessa eikä vastustaja päässyt juurikaan peliä horjuttamaan. Toinenkin erä suomalaisille 21-13 ja samalla otteluvoitto.
Nanna Vainio putosi naisten kaksinpelissä kuudenneksi sijoitetulle Sveitsin Sabrina Jaquetille 15-21, 11-21.
Miesten nelinpelissä puolestaan kaksikko Iikka Heino–Henri Aarnio hävisi ranskalaisvastustajilleen 20-22, 16-21.
Miesten kaksinpelissä Kalle Koljonen kohtasi oli isäntämaa Tanskan Hans-Kristian Solberg Vittinghusin, joka on sijoitettu turnauksessa sijalle 4. Kokenut 31-vuotias tanskalainen on miesten kaksinpelissä maailman rankingin sijalla 19. Koljonen hävisi selvin lukemin 15-21, 12-21.
(Lähde: Sulkapalloliitto)
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon