Lahden MM-hiihtojen taustayhtiön toiminnalle kovaa kritiikkiä – ”Noloa ja häpeällistä”
Kuva: Getty Images
Lahden kaupungin julkaisemassa arviointikertomuksessa käy selväksi, ettei tarkastuslautakunnan arvion mukaan MM-hiihtojen järjestäjänä toimineen Lahti Events Oy:n toiminta ollut kaikilta osin mallikasta.
Tarkastuslautakunnan arvion mukaan talvilajien MM-kisat 2017 onnistuivat Lahdessa sekä urheilullisesti että kisajärjestelyiden osalta erinomaisesti.
– Lahti sai runsaasti myönteistä kansallista ja kansainvälistä media-huomiota, Lahden kaupungin tiedotteessa todetaan.
Arviointikertomuksessa kerrotaan, että tarkastuslautakunta suosittaa selvitettäväksi Lahti Events Oy:n tuottaman lisäarvon Lahden MM-kisoille, yhtiön kokonaiskustannukset perustamisesta lähtien sekä kustannusvastuun jakautumisen yhtiön omistajien välillä.
Lahti Events Oy perustettiin loppuvuodesta 2014 ja sen tehtäväksi tuli kisojen operatiivinen järjestäminen sekä siihen liittyvät talousasiat.
– Kaupungin liikuntapalveluilla oli alusta lähtien vastuu MM-kisojen suorituspaikkoista. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään mukana Lahti Events Oy:tä perustettaessa. Tehtävät ja vastuut ovat olleet epäselviä etenkin yhtiön toiminnan alkuvaiheessa. Yhtiön perustaminen sekä hajanainen kisaorganisaatio sekä oikeuksien ja vastuiden epäselvyys ovat vaikeuttaneet käytännön toimintaa. Lahti Events Oy ei ole ollut tietoinen eikä huomioinut toiminnassaan kaikkia kisojen järjestämiseen liittyviä kuluja (esim. suurhallin vuokrakulut ovat tulleet Liikuntapalveluille ja tulot yhtiölle), arviointikertomuksesta käy ilmi.
Lahden MM-kisat jäi yleisötavoitteestaan.
– Tavoitteena oli saada 250 000 maksavaa kisavierasta. Minimitavoite oli 200 000, jolla kaikki osapuolet olisivat päässeet taloudellisesti omilleen, kun investointikulut jätetään huomioimatta. Maksavia kisavieraita oli noin 180 000, mikä on selvä pettymys.
Ison tahran Lahden kaupungin kilpeen teki ulkomailta tilattu vesi.
– Lahden MM2017-kisoissa medialle, kilpailijoille ja yhteistyökumppaneille jaettavat 60 000 vesitetraa aiheuttivat melkoisen skandaalin, koska vesi tuli Englannista ja myös kartongista valmistetut tetrat tulivat ulkomailta. Puhtaasta pohjavedestä ja ympäristökaupunkina profiloituneelle Lahden kaupungille tytäryhtiö Lahti Events Oy:n toiminta asiassa oli noloa ja häpeällistä, arviossa sanotaan.
Asiasta ensimmäisenä uutisoi Uusi Lahti.
LUE MYÖS:
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa