Marika Teini hyvässä vauhdissa suunnistuksen maailmancupissa
Marika Teini onnistui suomalaisnaisista parhaiten ja oli Lohjalla käydyn maailmancupin keskimatkan viides. Ero ylivoimaisen voiton ottaneeseen Ruotsin Helena Janssoniin oli 1.48.
Hopeaa kilpailussa otti Venäjän Natalia Gemperle ennen Ruotsin Lina Strandia.
Teini oli tyytyväinen suoritukseensa alavireisesti menneen sprintin jälkeen.
– Näin siitepölykaudella fysiikasta jää puuttumaan se 10 %. Keskimatkalla se ei haittaa niin paljon, kun sprintissä, kun koko ajan ei tarvitse iskeä maksimia, Teini harmitteli.
Teini selvisi 4,6 kilometrin radasta ilmon isompia virheitä.
– Suunnistus sujui hyvin ja sijoitukseen olen tyytyväinen. Meno tuntui kyllä hirveeltä varsinkin tiepätkillä, jossa tiesi, että pitäisi pystyä päästelemään. Sitä ihmettelin, että missä täällä on ne urat, jotka ne 100 edellä mennyttä naista on tehnyt, maailmancupin minitourneen viimeisen osakilpailun väliin jättävä Teini kertoili.
Teinin takana Sari Anttonen teki hienon suorituksen ja oli 8:s. Anttonen onkin ensimmäinen suomalainen, joka lähtee sunnuntaina 2.41 erolla takaa-ajamaan kärjessä maastoon lähtevää Maja Almia.
– Päätin, että tänään keskitytään suunnistukseen ja tehdään hyvä suoritus ja onnistuin tavoitteissani. Hienoa, kun olen tällä kaudella saanut keskimatkan hallintaan, pitkällä matkalla ja sprintissä aikaisemmin vahvoja näyttöjä antanut Anttonen iloitsi.
Lopussa huonon reitinvalinnan tehnyt Saila Kinni oli sijalla 12., Venla Harju 15. ja Merja Rantanen 19.
– Naisilta saatiin hyvä kokonaispanos, kun 5 urheilijaa oli 20 joukossa. Marikalta saatiin erinomainen suoritus siitepölyoireisiin nähden, päävalmentaja Petteri Kähäri iloitsi.
Tulokset
1) Helena Jansson Swe 29.45, 2) Natalia Gemperle RUS 30.35, 3) Lina Strand SWE 30.56, 4) Sabine Hauswirth SUI 31.15, 5) Marika Teini FIN 31.19, …8) Sari Anttonen FIN 31.48, 12) Saila Kinni FIN 32.14, 15) Venla Harju FIN 32.38, 19) Merja Rantanen FIN 33.21, 28) Sofia Haajanen FIN 34.12, 31) Miia Niittynen FIN 34.36, 39) Kirsi Nurmi FIN 35.51
(Lähde: Suunnistusliitto)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen suoraan – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta!
- Suomalaisheittäjän vaikea vuosi kääntymässä – ”Saa alkaa katteleen kisoja”
- Kaisa Mäkäräinen jakoi treenivinkin uudessa lajissa – ”Käykää testaamassa tätä!”
- Suvi Minkkinen paljasti keväänsä – ”Monet juhlat on juhlittu”
- Wilma Heltelä puhuu avoimesti aivotärähdyksestä – ”Erilaista kuin mikään aiempi”
- Suuri suru: 30-vuotias vapaaottelutähti hukkui sankariteossa
- Putinin väitetty rakastajatar myrskyn silmässä – raivokas palaute levisi Venäjällä
- Mitä ihmettä? Tenniksen kohupelaaja pudotti housunsa kesken ottelun
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Jussi Utriainen, 47, mykisti puolimaratonilla – paljastus treenimäärästä loksauttaa leuat
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Putinin väitetty rakastajatar myrskyn silmässä – raivokas palaute levisi Venäjällä
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Wilma Heltelä puhuu avoimesti aivotärähdyksestä – ”Erilaista kuin mikään aiempi”
- Suvi Minkkinen paljasti keväänsä – ”Monet juhlat on juhlittu”