IS: Nooralotta Nezirin ja valmentajan pitkä yhteistyö päättymässä
Nooralotta Neziri on Ilta-Sanomien mukaan vaihtamassa valmentajaa.
Neziri on työskennellyt yli kymmenen vuotta valmentaja Jussi Ihamäen kanssa, jonka ympärillä pyörii tällä hetkellä suuri kohu.
Iltalehti julkaisi maanantaina artikkelin, jossa Ihamäki kommentoi Nezirin tämän vuoden heikkoja suorituksia varsin kärkkäästi.
Nezirin kauden paras aika satasen aidoissa on Paavo Nurmi Gamesissa juostu 13,41. Viime viikonloppuna hän kellotti Kuortaneen eliittikisoissa 13,53. Vuosi sitten Neziri juoksi satasen aidoissa Kuortaneella uuden Suomen ennätyksen, 12,81.
Keskiviikkona selvisi, että Neziri vetäytyy viikonloppuna Vaasassa järjestettävästä Euroopan cupin joukkuekisasta.
Ihamäki kommentoi kohuartikkelin aiheuttamaa hälinää IS:lle. Valmentaja painottaa, että hänen tarkoituksenaan ei ollut missään nimessä arvostella tai kritisoida urheilijaansa julkisesti.
– Miksi ihmeessä tekisin niin? En ikinä kritisoi valmentamiani urheilijoita julkisesti. On täysin käsittämätöntä, että jutussa sanotaan ”minun pesevän käteni Nooralotan heikoista tuloksista”. Asia ei todellakaan ole niin, Ihamäki sanoi.
– Pahinta on, että Nooralotta taisi ottaa Iltalehden jutun tosissaan. En halua puhua toisen puolesta, mutta todellisuudessa en tiedä miten tästä jatketaan. Todella sääli, jos 11 vuoden mittainen valmennussuhde päättyisi tällaisen tapahtuman seurauksena.
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon