Tähtien tuomiosta täydellinen pannukakku? IS: Dopingista kärynneet hiihtäjät sittenkin olympialaisiin?
Kuva: Getty Images
FIS:n hallituksen jäsen Martti Uusitalo näkee Ilta-Sanomille antamiensa kommenttiensa perusteella, että maastohiihtäjät Aleksandr Legkov ja Jevgeni Belov voisivat sittenkin mahdollisesti osallistua ensi helmikuun Pyeongchangin olympialaisiin.
Kuten sivustomme aiemmin uutisoi, ovat Legkov ja Belov ovat KOK:n mukaan syyllistyneet Sotshin vuoden 2014 kisoissa dopingrikkomukseen, jonka myötä molemmat hiihtäjät on hyllytetty kaikista tulevista olympialaisista.
Suurinpiirtein samaan aikaan olympiakiellon langettamisen yhteydessä kyseisille urheilijoille Kansainvälisen Hiihtoliiton toimesta langettama väliaikainen kilpailukielto kuitenkin päättyi.
Täten urheilijat voivat siis kilpailla kaikkialla muualla, paitsi olympialaisissa.
– FIS:n (Kansainvälinen Hiihtoliitto) sanktion jokainen venäläinen on suorittanut, mutta KOK (Kansainvälinen Olympiakomitea) teki tällaisen itsenäisen päätöksen. FIS:llä ei ole myöskään menossa uutta doping-tutkintaa näitä henkilöitä kohtaan, Uusitalo valotti Ilta-Sanomien mukaan.
Tilanne on siis varsin kinkkinen.
Urheilun vetoomuselimeen CAS:iin valittavat venäläiset voittaessaan juttunsa voivat sittenkin osallistua talvikisoihin. KOK:n nimittäin on sallittava heidän osallistuminen olympialaisiin, ellei se sulje koko Venäjää pois kisoista.
Uusitalo näkee, että kaksikko saattaa hiihtää olympiamitaleista helmikuussa.
– Rehellisyyden nimissä en yllättyisi siitä. Tapaus ei vaikuta supervahvalta.
Ilta-Sanomien alkuperäisen jutun voit lukea täältä.
LUE MYÖS:
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta