Pituushypyn ME-mies paljasti salat hirmuloikkansa taustalla – ”Tein joitakin uskomattomia asioita”

Pituushypyn maailmanennätyksen haltija Mike Powell haluaisi valmentaa lahjakkuutta, joka rikkoisi hänen ME-loikkansa.
30. elokuuta vuonna 1991 jysähti. Powell hyppäsi Tokion MM-kisojen pituusfinaalissa hirmuloikan, joka kantoi 895. Hän paransi Bob Beamonin tuolloin 23 vuoden ikäistä maailmanennätystä viidellä sentillä.
Powell oli nopea juoksija, mutta miehen pomppuvoima oli peruja toisesta lajista.
– Pelasin koripalloa. Tein joitakin uskomattomia asioita urheilusalilla. Olin vahva, mutta sain koripallosta luontaisen kykyni hypätä ihmisten yli, Powell sanoi IANS:n mukaan.
Powell on pitänyt ME-lukemaa hallussaan yli 26 vuotta. Lähimmäksi hänen ennätystään on päässyt Yhdysvaltain Dwight Phillips, joka hyppäsi tuloksen 874 kesäkuussa 2009. Tämän vuoden ykköstulos on Etelä-Afrikan Luvo Manyongan 865.
– Olen iloinen, että ennätykseni halutaan rikkoa. Ennätykset on tehty rikottaviksi, mutta en halua menettää omaani. Mutta jos minä pystyin hyppäämään niin pitkälle, niin joku muukin pystyy. Jonain päivänä niin tapahtuu, Powell arvioi.
54-vuotias Powell ihmettelee sitä, ettei hänen neuvot tai ohjeet kelpaa nykyisille pituusmiehille.
– Kun minä kilpailin, niin yritin löytää kaikki vastaukset. Puhuin jopa Beamonin ja Carl Lewisin kanssa silloin. Nykynuoret eivät kysy minulta mitään. He vain sanovat haluavansa rikkoa ennätykseni. Minä kysyn, että kuinka he sen aikovat tehdä.
– Etsin mahdollisuutta valmentaa jossain. Haluaisin jonkun valmennettavani rikkovan ennätykseni. Haluaisin valmentaa, koska kukaan ei näytä pääsevän lähellekään ennätystäni, Powell totesi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Suvi Minkkinen ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä oikein todistivat Helsingissä
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Älytön ennätysparannus – suomalaiselta superlahjakkuudelta loistava veto
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Krista Pärmäkoski paljasti – näin ”yhteinen matka” tämän miehen kanssa alkoi
- Lauri Vuorinen astui nyt esiin – hiihtotähti kertoi tilanteestaan
- Suomalaisheittäjältä hirmukaari – ylivoima oli aivan järjetöntä
- Saga Andersson teki tylyt oharit – tämä oli seiväsnaisen selitys
- Therese Johaug vaihtoi lajia – jälki oli rumaa
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Lotta Harala petettiin tylyllä tavalla – tämä lupaus osoittautui valheeksi
- Suvi Minkkinen ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä oikein todistivat Helsingissä