UFC-mestari haukkui taas dopingista kärähtänyttä tähtiottelijaa – ”Tuntuu, kuin haisunäätä olisi kussut päälleni”
UFC:n kevyen raskassarjan mestari Daniel Cormier alkaa olla lopen kyllästynyt kilpakumppaneidensa jatkuvaan tunarointiin. Entisen olympiapainijan kuuluisa ottelusarja huippuottelija Jon Jonesin kanssa päättyi fiaskomaisesti Jonesin kärähdettyä toistuvasti dopingin käytöstä. Cormier ei säästellyt sanojaan MMA Fightingin tiedusteltua mestarin nykyisiä tuntemuksia Jonesin toilailuista.
– Olen hukannut elämästäni vuosia selvitellessäni Jonesin sotkuja. Minulla ei enää riitä energiaa näiden kavereiden vapaa-ajan sekoiluihin. Jos joku haastaja hankkiutuu vankilaan, hän menee vankilaan. Jos hän kärähtää dopingista, hän saa kärsiä siitä itse. Ne eivät ole minun ongelmiani. Siirryn vain seuraavaan kaveriin. Tuntuu, kuin jokin haisunäätä olisi kussut päälleni. Haluan saada tämän hajun pois päältäni. Teen sen tyrmäämällä Volkan Oezdemirin UFC 220:ssa, Cormier haukkui haastajiaan.
Cormierin ensi tammikuun mestaruuden puolustusottelu UFC 220 -otteluillassa oli vaarassa peruuntua, kun MM-haastaja Oezdemir hakkasi baaritappelussa tuntemattoman miehen sairaalakuntoon.
Myöskään vihanpito Jonesin kanssa ei saanut Cormierin toivomaa päätöstä, kun kilpakumppani tyrmäsi hänet heinäkuisen FUC 214 -illan pääottelun kolmannessa erässä. Jonesin dopingkäryn myötä ottelu käännettiin kuitenkin tuloksettomaksi ja mestaruusvyö palautettiin Cormierille. Kovia kokenut mestari aikoo kääntää koettelemukset kuitenkin voimavaroiksi.
– Asenteeni ei ole muuttunut sen jälkeen, kun sain vyön takaisin. Hävisin sen ottelun. Olen kilpailija, enkä voi sille mitään. Minulla on vieläkin painajaisia siitä illasta. En unohda koskaan häviöitäni. Sitä ei muuta mikään. Minun on piestävä Oezdemir, jotta voisin tuntea olevani taas oma itseni. Tästä lähtien kaikki haastajat ovat minulle kasvottomia siihen asti, että kohtaamme kehässä.
Daniel Cormier on entinen Yhdysvaltain maajoukkueen olympiapainija ja UFC:n kevyen raskassarjan hallitseva mestari. Hänen ansioluetteloonsa mahtuvat myös Strikeforcen raskassarjan turnauksen mestaruus ja King of The Cage -promootion mestaruus.
38-vuotias kamppailija on voittanut vapaaottelu-urallaan 19 kertaa ja hävinnyt virallisesti ainoastaan kerran. Tuorein tappio käännettiin Jonesin dopingpannan jälkeen tuloksettomaksi.
- New Yorkin maratonilla järkyttävä kuolemantapaus – viimeiset viestit koskettavat
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti