Todellinen Grande katastrof! Suomalaisampumahiihtäjä pudotti maailmancup-kisassa kaikki täplät alas – väärään tauluun
Venäjän Tjumenissa käydään tänä viikonloppuna ampumahiihdon maailmancupin päätösosakilpailut.
Ensimmäisenä oli vuorossa miesten pikakilpailu, jonka voittaja, ranskalaistähti Martin Fourcade, jo lähes varmisti maailmancupin kokonaiskilpailun seitsemännen peräkkäisen voittonsa.
Kaukana takana sen sijaan tapahtui kummia. Asialla oli Suomen Tuomas Grönman.
Suomalaisen kilpailu meni täysin pieleen. Makuupaikalta tulleet kaksi ohilaukausta vielä menettelivät, mutta pystypaikalla tapahtui täydellinen katastrofi. Grönman pudotti kaikki taulut alas, mutta ampui väärään tauluun. Ylen tv-haastattelussa kysymyksiin vastailikin vaisu mies.
– Mikään ei onnistunut, Grönman totesi.
Makuuammuntaan tullessa hän huomasi aseensa takatähtäimen olevan täysin jäässä. Kesti kauan ennen kuin hän näki ampua. Siinä vaiheessa kaksi sakkokierrosta oli jo tiedossa.
Pystyammunta vaikutti sen sijaan sujuvan hyvin.
– Huomasin, että nyt osuu hyvin. Sitten tajusin, että ammuin nollat väärään tauluun. Tällaista voi sattua ampumahiihdossa, mutta minulle se oli ensimmäinen kerta, Grönman manasi.
Tämän jälkeen suomalainen kiersi viisi sakkokierrosta ja lähti viimeiselle hiihtopätkälle yhteensä seitsemän ylimääräistä lenkkiä kiertäneenä. Lopputuloksissa Grönman löytyikin todella kaukaa. Sijoitus oli 82. lähes kuusi ja puoli minuttia Fourcadelle jääneenä. Taakse jäi vain kaksi kilpailijaa.
Tulos tiesi Grönmanille maailmancup-kauden päättymistä, sillä lauantaiseen takaa-ajoon ei hänen sijoituksellaan selvitä.
- New Yorkin maratonilla järkyttävä kuolemantapaus – viimeiset viestit koskettavat
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!