Raju hyytyminen! Hurja alkuvauhti kostautui – Maratonin ME-yritys päättyi täydelliseen romahdukseen
Ennätyslämpimät olosuhteet koituivat kenialaisen Mary Keitanyn kohtaloksi sunnuntaina juostulla Lontoon maratonilla.
Keitany lähti juoksemaan miespuolisten vauhdinpitäjien avustuksella jo alusta lähtien hurjaa vauhtia tavoitteenaan Paula Radcliffen Lontoossa vuonna 2003 juoksema maailmanennätysaika 2.15.25.
Puolimaraton taittui hirmuiseen aikaan 1.07.16, ja kenialainen oli tuossa vaiheessa Guardianin mukaan peräti 46 sekuntia maailmanennätysjuoksun väliaikaa edellä.
Kova alkuvauhti yli 23 asteen lämpötilassa kuitenkin kostautui ja 30 kilometrin jälkeen Keitany alkoi pahasti hyytyä. Kisan lopullinen voittaja Vivian Cheruiyot ohitti hänet noin 35 kilometrin kohdalla ja lopulta kolme muutakin naista jätti Keitanyn taakseen.
Viimeiset kilometrit olivat Keitanylle tuskaisia ja hän jäi lopulta Cheruiyotin voittoajasta (2.18.31) lähes kuusi minuuttia.
Naisten kilpailun lopputulokset väliaikoineen löytyvät täältä.
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon