Rukalla järjestetään viikonloppuna lumilautailun SM-kisat – mukana olympialaisista tuttuja huippulaskijoita
Rukan laskettelukeskuksessa Kuusamossa järjestetään tänä viikonloppuna lumilautailun ja freestyle-laskettelun SM-kisat. Lautailun puolella kisaamassa nähdään useita olympialaisista tuttuja huippulaskijoita, kuten Enni Rukajärvi, Rene Rinnekangas ja Peetu Piiroinen.
Lumilautailun SM-kilpailuja vietetään tänä vuonna jo 30 kertaa putkeen. Rukalla kisataan perjantaina ja lauantaina halfpipessa, slopestylessa, reilissä ja lumilautakrossissa.
– Lumilautailun SM-kisat ovat aina olleet sekä kilpailut mutta myös kokoontumisajot. Laskijat tulevat haastamaan itseään ja näkemään tuttuja ympäri Suomen sekä ulkomailta asti. Vaikka kilpailu on kovaa, on kaikilla aina hauskaa ja tunnelma keväisessä tunturissa katossa – oli sitten kisaamassa tai katsomossa, Suomen lumilautaliiton kotimaan tapahtumavastaava Juha Guttorm hehkutti liiton tiedotteessa.
Tapahtumassa kisattiin myös junioreiden ja amatöörien sarjoissa torstaina. SM-kisat päättävät kauden kotimaisen Suomi Tourin kiertueen.
Lähde: Lumilautaliitto
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä