Karjalainen: Perinteisellä salibandyseuralla vuorokausi aikaa laittaa asiat kuntoon, mikäli haluaa pelata Divarissa
Perinteinen Salibandyseura Josba on vielä ilman lisenssiä ensi kauden Divariin. Karjalaisen uutisen mukaan vuodesta 1988 toimineella joensuulaisseuralla on vuorokausi armonaikaa saada asiansa kuntoon, jotta pelit jatkuvat Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Alkuperäinen ilmoittautumispäivä meni umpeen viime viikon perjantaina.
Salibandyliiton kilpailupäällikkö Ari Vehniäisen mukaan Josban osalta uusi takaraja on 13. toukokuuta, johon mennessä kaikki lisenssianomukseen liittyvät paperit ja maksut on hoidettava.
– Josballa on myös muutamia tuhansia euroja kauden 2017-18 osalta rästissä liittoon päin, Vehniäinen kertoi Karjalaiselle.
Suomen mestaruuden vuosina 1992 ja 1994 voittanut Josba nähtäneen sarjassa, mikäli seuran puheenjohtaja Antti Ruokosta on uskominen.
– Emme saaneet ajoissa tuloslaskelmaa liitolle, mutta olemme saaneet jatkoaikaa. Ollaan sarjassa ja joukkuekin jo kokoontunut, Ruokonen kertoo Karjalaisen uutisessa.
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen