Suomalaisen supertähden siirtosotku saa yhä kummallisempia piirteitä – Olisikin kelvannut uudelle seuralle halvemmalla!
Viime viikonloppuna kerroimme, että yhden Suomen valovoimaisimman salibandytähden, Peter Kotilaisen, siirto Happeesta Ruotsin pääsarjan Kalmarsundiin on kariutunut.
Tuolloin Kalmarsundin seurajohtaja Per Viberg perusteli jo käytännössä sovitun siirron perumista sillä, että Kotilaisen hankkiminen olisi ollut seuralle ”liian suuri riski”.
– Kotilainen puhuu vain vähän englantia eikä lainkaan ruotsia. Kävimme keskustelua hänen agenttinsa kanssa, mutta hintalappuun nähden koimme hänen palkkaamisensa liian suureksi riskiksi. Hän maksoi enemmän kuin Ruotsin maajoukkuepelaaja, Viberg perusteli ruotsalaiselle innebandymagazinet-lehdelle.
Nyt Kotilainen kertoo omissa sosiaalisen median kanavissaan, että Vibergin selitykset ovat muuttuneet. Kotilaisen mukaan seura selittää nyt, että olisi ollut valmis ottamaan hänet halvemmalla hinnalla.
– Loppujen lopuksi he olisivat kuitenkin ollu valmiit ottamaan mut joukkueeseen muutama tonni halvemmalla. En tiiä miltä tää muista kuulostaa mut mun mielestä aika hupaisaa että vedetään oma tarjous pois ja aletaan huutelee mediaan ettei voida ottaa joukkueeseen koska ei puhu kieliä riittävästi mut jos otat muutaman tonnin vähemmän nii tuu vaa, Kotilainen kirjoittaa instagramissa ja facebookissa julkaisemassaan päivityksessä.
Kotilainen, 23, oli tärkeä palanen Suomen maailmanmestarijoukkueessa joulukuussa 2016. Kotilainen voitti MM-kisojen pistepörssin ja valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Tänä keväänä hän oli yksi Happeen avainpelaajista joukkueen raivatessa tiensä Superfinaaliin. Finaalin avauserässä Kotilainen loukkaantui vakavasti, ja Happeen 2–0-johtoasema kääntyi 2–6-tappioksi.
Pari päivää finaalin jälkeen Kotilainen ilmoitti, että hänen pelinsä Happeessa ovat vähäksi aikaa pelatut. Kalmarsund-siirron kariuduttua tähtipelaajan jatkosuunnitelmat ovat hämärän peitossa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Nyt tuli shokkitieto: Mitalit ja tulokset uusiksi – Supertähti kieltäytyi dopingtestistä
- Sinkkuvuodet ohi! Ylen toimittaja löysi uuden kullan: ”Jäi olympialaisista käteen”