Ratapyöräilyn kaksinkertainen olympiavoittaja Kristina Vogel on loukkaantunut vakavasti harjoituksissa sattuneessa onnettumuudessa.

27-vuotias saksalainen kolaroi tiistaina toisen ajajan kanssa Cottbusin velodromilla ja kiidätettiin välittömästi sairaalaan Berliiniin.

Saksan pyöräilyliiton (BDR) mukaan Vogel sai onnettomuudessa vakavan selkärankavamman. Sairaalassa suoritettu leikkaus onnistui ensitietojen mukaan hyvin, mutta urheilija on toistaiseksi edelleen tehohoidossa.

Pyöräilyn kansainvälisen kattojärjestön UCI:n mukaan hän ei kuitenkaan ole hengenvaarassa.

– Ajatuksemme ovat nyt hänen luonaan ja tuemme häntä näinä vaikeina aikoina. Olemme varmoja, että samat ominaisuudet, jotka tekivät hänestä mestarin, auttavat häntä myös kohtaamaan tämän koettelemuksen, UCI:n puheenjohtaja David Lappartient sanoi.

Vogel voitti olympiakultaa joukkuesprintissä Lontoon 2012 kisoissa ja eräajossa Riossa 2016. Hän on myös ratapyöräilyssä peräti 11-kertainen maailmanmestari.

Lähde: BBC