Neuvonen käveli ehjän kilpailun – ”vauhtia oli varaa nostaa”
Kuva: Juha Tamminen
Elisa Neuvonen käveli ehjän 20 kilometrin kilpailun Berliinin EM-kisoissa.
Pieni notkahdus vauhdissa kilpailun puolivälissä söi eväät ennätykseen. Maaliin Neuvonen tuli kesän kotimaisessa kärkiajassa 1.37.12.
– Olen tyytyväinen siihen, että sain vietyä kävelyn ehjänä loppuun asti. Tavoittelin vähän parempaa aikaa, mutta on tämä kuitenkin puolitoista minuuttia ylöspäin kesäkuun SM-kisoista, Neuvonen sanoi.
Kisan puolivälissä Neuvonen eteni oman ennätyksen 1.35.09 tuntumaan tähtäävää vauhtia, mutta sitten meno hiipui toviksi.
– Sain siinä pari huomautusta, rupesin kiinnittämään tekniikkaan vähän liikaakin huomiota ja vauhti tipahti. Toisaalta sitten lopussa huomasin, että vauhtia oli varaa nostaa ja sain taas kerättyä rytmiä, Neuvonen kertaili.
– Olisi tietysti ollut ideaalia pystyä pitämään tasainen vauhti koko ajan, mutta hyvä, että sain loppua kohden vielä lisää kierroksia.
Kilpailun voitti Espanjan Maria Perez EM-kisojen ennätysajalla 1.26.36. Tshekki Anezka Drahotova oli toinen ajalla 1.27.03.
Neuvosen vauhti uran ensimmäisessä aikuisten EM-tason arvokisassa toi 23. sijan.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Wimbledonissa nähtiin vahva suomalaisnäytös – Heliövaara ja Patten etenivät helposti jatkoon
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Hurja rääkki sai Classic-tähdet äärirajoille – Erikoisjoukoista tuttu Matias Petäistö ei säästellyt
- Jarkko Ruutu sai uuden NHL-pestin: palaa huippukiekon ytimeen
- Toni Nieminen joutui tekemään raskaan päätöksen – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”
- Annimari Korte jätti radat taakseen – nyt toteutui lapsuuden jättihaave
- Hurja rääkki sai Classic-tähdet äärirajoille – Erikoisjoukoista tuttu Matias Petäistö ei säästellyt
- Toni Nieminen joutui tekemään raskaan päätöksen – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”