Rukan maailmancup onnistui loistavasti monenlaisista haasteista huolimatta – ”Organisaatiomme teki kaiken mahdollisen”
Pohjoismaisten hiihtolajien maailmancup Ruka Nordic oli onnistunut tapahtumat haastavista olosuhteista huolimatta.
Kahden kisapäivän aikana Rukalla nähtiin kahdeksan maailmancupin kilpailua ja yleisömäärä oli melkein jopa 20 000, vaikka maailmancupin kilpailuja oli tänä vuonna vain lauantaina ja sunnuntaina.
Ennalta haasteita kisajärjestäjille aiheutti poikkeuksellisen leuto ja lumeton alkutalvi, ja kisaviikonloppuna tuuli kiusasi tapahtumaa.
Poikkeuksellisen lumitilanteen vuoksi maastohiihdon miesten 15 kilometrin ja naisten 10 kilometrin kilpailut hiihdettiin 3,75 kilometrin reitillä, ja tuuliolosuhteista huolimatta myös lauantain mäkihypyn maailmancupin kilpailu saatiin vietyä läpi, vaikkakin vain yhden kierroksen kilpailuna.
– Organisaatiomme teki kaiken mahdollisen, jotta pystyisimme takaamaan niin urheilijoille kuin yleisölle maailmanluokan kisat. Vaikka haasteita oli tänä vuonna monenlaisia, onnistuimme tässä mielestäni ehdottomasti, iloitsee Ruka Nordicin pääsihteeri Seppo Linjakumpu hiihtoliiton tiedotteessa.
Hienojen kävijämäärien lisäksi myös kansainvälistä mediaa oli Linjakummun mukaan ilmoittautunut paikalle enemmän kuin koskaan ennen.
- New Yorkin maratonilla järkyttävä kuolemantapaus – viimeiset viestit koskettavat
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana