Norja-pelissä kaksi maalia iskenyt suomalaishyökkääjä omisti osumat tyttärelleen: ”Hän aina kyselee, mikset iskä tee enempää maaleja”
Suomi jatkaa lohkokakkosena puolivälieriin salibandyn MM-turnauksessa Prahassa kaadettuaan tänään alkusarjan päätteeksi Norjan 9-1. Suomi merkkautti tappion Ruotsille ja voitot Norjan lisäksi Tanskasta.
Sami Johansson avasi Suomen maalitilin jo neljän minuutin jälkeen, ja sitten otti tahtipuikonJussi Pihan johtama kolmoskentällinen. Joonas Pylsy käveli sektoriin kiskaisemaan lukemiksi 2-0, ja Piha itse nosti ensimmäisen MM-osumansa millintarkasti pienestä kulmasta Ville Lastikan imaistua puolustuksen peräänsä. Lastikka ohjasi Mika Kohosen kaukolaukauksesta toisen erän ainoan osuman ja syötti taas kolmannen alussa Joonas Pylsyn maalintekoon.
Sami Johanssonin lauottua lukemiksi 6-0 ja Norjan kavennettua oli Suomen ykkösviisikon vuoro: Lauri Kapanen sivalsi Miko Kailialan poikkisyötöstä Suomelle seitsemännen ja Kailiala Jani Kukkolan tarjoilusta kahdeksannen maalin. Jussi Pihan viisikko iski lopussa vielä viidennen kerran, kun Piha napautti takatolpalta verkkoon Joonas Pylsyn nappisyötön.
– Vastustajakin oli parempi kuin eilen mutta pelattiin itse paremmin, oltiin tietyissä tilanteissa varmempia ja huolellisempia kuulan kanssa, Jussi Piha analysoi.
– Taas oli törkeän siistiä pelata, kentällä oli hieno fiilis ja varmaan loppuviikosta vieläkin parempi meininki.
Piha oli tyytyväinen koko viisikon onnistumisiin.
– Eilen lopussa hösättiin ja tösättiin ja annettiin kaverille mahiksia ja jouduttiin juoksemaan, tänään sitten pelattiin loppu vähän fiksummin.
Suomen kentällisistä vain Nico Salon viisikko on pelannut pitkään yhdessä muiden vielä hakiessa muotoaan.
– Pylsyn kanssa olen pelannut enemmän, mutta noiden muiden kanssa on vielä paljon uutta. Se tässä on viikon teemana, että haetaan yhteisiä kokemuksia, ja on hienoa, että yhteyksiä alkaa pikkuhiljaa löytyä. Minun tehtävänihän noiden kahden laiturin kanssa on, että heillä on hauskaa ja riittää maalipaikkoja.
Kahden maalin illat eivät ole pelintekijäksi profiloituneelle Jussi Pihalle aivan tavanomaisia.
– Pakko myöntää, että oli aika siistiä tehdä börsä. Tänään on vanhimman tyttäreni viisivuotispäivä, ja hän aina kyselee, mikset iskä tee enempää maaleja kun Johanssonin Sami yleensä iskee ne kaikki. Tänään piti tehdä synttärilahjaksi yksi maali ja sitten tuli loppuun vielä toinen.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Maailmanmestari riisui kaiken rannalla – ”Nuori nainen, täydellinen urheilullinen vartalo”
- Mitään ei ollut tehtävissä: Kristiina Mäkelän harjoitusleiri sai ikävän päätöksen
- IS: Uusi Leijonaääni Antti Mäkinen ”ei tunne” Antero Mertarantaa – teki yhden asian selväksi
- Suomen MM-joukkueeseen viime hetken muutos – hyökkääjä tilalle
- Mitä ihmettä? Kaisa Mäkäräisen ei ollut itsekkään uskoa mitä tuli tehtyä
- Sami Jauhojärvi antoi palaa – mieheltä suora viesti tällaisten lasten vanhemmille
- Hyytävä näytelmä: Aleksandr Bolshunovkin riisui naamionsa
- Dopinguutinen oli liikaa – Conor McGregor kilahti täysin
- Suomalaiset naisuimarit syleilivät uimahallissa – viesti oli selvä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta hieno kauden aloitus – nainen näytti sitten miten talviturkki heitetään mereen
- Ampumahiihtotähti lähti lätkimään Suomen maajoukkueesta – avasi nyt suunsa
- Voi ei: Annimari Kortteelta lohduton tilannepäivitys – ”Mitään selitystä ei löytynyt”
- Yleisurheilukansa seuraa Wilma Murron kuntoutumista – seivästähti lausui nyt yhden sanan, joka ei jätä paljon epäselväksi
- Anthony Joshua uskoo Jake Paulin voittavan Mike Tysonin – perusteli asian yhdellä sanalla
- Nooralotta Neziriltä harvinainen yhteiskuva rakkaansa kanssa – puitteet olivat luksusta
- Kiitos hei: Huippuhiihtäjä lähti ovet paukkuen maajoukkueesta
- Ikävä käänne Suomessa – Reetta Hurskeen kuva ei jätä mitään epäselväksi
- Suomalaiselta yleisurheilijalta hieno kauden aloitus – nainen näytti sitten miten talviturkki heitetään mereen
- Nyt rävähti – suomalaisässältä komea kaari ja Euroopan kärkitulos
- EM-kultamitalisti vaihtoi lajia – täräytti heti kautta aikojen kakkosajan Suomessa