Tässä on Suomen miehistö Ruotsia vastaan – mukana kolme debytanttia
Suomen miesten maajoukkue helmikuun suureen Espoon derbyviikonloppuun on valittu. Espoon Metro Areenalla nähdään Salibandyliigan Espoon derby Oilers–Westend Indians sekä Suomen ja Ruotsin miesten ja kaksi kertaa U19-poikien kohtaaminen.
Eilen Urheilugaalassa Vuoden Joukkueen arvonimen pokannut Suomen miesten salibandymaajoukkue juhli joulukuussa Prahassa MM-kultaa lyötyään finaalissa Ruotsin 6-3. Nyt edessä on loppuottelijoiden kisojen jälkeinen ensikohtaaminen, ja Suomen joukkueessa on yhdeksän Prahan maailmanmestaria. Tuloaan maajoukkueen vakiokalustoon tekeviä on mukana useita, ja ensimmäisen miesten maaottelukutsunsa ovat saaneet Oilersin puolustaja Antti Suomela sekä hyökkääjät Oskari Heikkilä (Classic) ja Joni-Arttu Sieppi (SPV).
– Uusi kisaprojekti lähtee tästä tiukasti käyntiin, edessä on ensimmäinen tapahtumamme viime kisojen jälkeen ja kotikisoihin on aika lailla se seitsemänsataa päivää, päävalmentaja Petteri Nykky pohjustaa.
– Nyt on oikea hetki antaa näyttöpaikkoja pelaajille, ja mukana on kisoissa olleita, siinä joukkueen kynnyksellä olleita ja jonkun verran mukanakin nähtyjä pelaajia sekä muutama ihan ensikertalainen, jotka pääsevät tutustumaan kansainvälisten ilmapiiriin heti sitä kovinta vastustajaa vastaan. Mukaan liittyy sarjassa hyvin esiintyneitä kavereita kuten Antti Suomela ja Joni-Arttu Sieppi sekä Oskari Heikkilä, joka edustaa juuri sellaista meidän pelitapaamme istuvaa vahvasti kahteen suuntaan pelaavaa pelaajatyyppiä. Pyrimme puolustamaan tarkasti ja iskemään paikan tullen vastaan, Nykky tiivistää ajatuksen.
– Taas kerran jää hyviä esimerkiksi sarjassa varsinkin pisteiden valossa onnistuneita pelaajia myös ulkopuolelle, mutta se ei ole tässä ainoa kriteeri. Nyt meillä on hieno tilaisuus katsoa, miten uusi projekti lähtee pyörimään.
| Suomen miehet Ruotsia vastaan | |||||
| Maalivahdit | o | m | s | yht. | |
| Santtu Strandberg | EräViikingit | 12 | 0 | 0 | 0 |
| Lassi Toriseva | Classic | 13 | 0 | 0 | 0 |
| Puolustajat | |||||
| Juha Kivilehto | Classic | 152 | 17 | 51 | 68 |
| Janne Lamminen | Classic | 81 | 24 | 20 | 44 |
| Lauri Stenfors | TPS | 64 | 16 | 9 | 25 |
| Antti Suomela | Esport Oilers | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Eemil Ukkonen | Happee | 3 | 0 | 0 | 0 |
| Matias Veikkola | SPV | 10 | 3 | 7 | 10 |
| Hyökkääjät | |||||
| Aaro Astala | Indians | 10 | 5 | 2 | 7 |
| Oskari Heikkilä | Classic | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Sami Johansson | Classic | 51 | 48 | 26 | 74 |
| Miko Kailiala | TPS | 63 | 29 | 19 | 48 |
| Justus Kainulainen | Esport Oilers | 2 | 1 | 1 | 2 |
| Rasmus Kainulainen | LASB | 6 | 4 | 6 | 10 |
| Valtteri Kainulainen | Indians | 15 | 10 | 11 | 21 |
| Peter Kotilainen | Happee | 42 | 28 | 28 | 56 |
| Casper Pfitzner | Esport Oilers | 27 | 16 | 10 | 26 |
| Joonas Pylsy | Classic | 45 | 35 | 27 | 62 |
| Nico Salo | Classic | 68 | 26 | 42 | 68 |
| Joni-Arttu Sieppi | SPV | 0 | 0 | 0 | 0 |
Lähde: Salibandyliiton tiedote
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon