Jälleen yksi todella kovan luokan uimari ilmoittautui Helsingin kisoihin
Viime joulukuussa MM-hopeaa saavuttanut 27-vuotias Thomas Fraser-Holmes nähdään Helsingissä 1.–2. huhtikuuta kilpailemassa Arena Helsinki Swim Meetissä.
Australialaisuimari on edustanut maataan Lontoon ja Rion olympia-altaissa, selviytyen molemmissa kisoissa finaaliin 400 metrin sekauinnissa. Olympiafinalisti hän on myös 200 metrin vapaassa, joten hän on ollut viemässä Australiaa mitaleille myös 4×200 metrin vapaauintiviesteissä. Nyt hän valmistautuu kohti Tokion olympialaisia.
– Kisaan kaikki Nordic Tourin kisat ja sitten palaan kotiin Gold Coastiin valmistautumaan MM-karsintoihin Brisbanessa kesäkuussa. Tämän kauden päätähtäin ovat Gwangjun MM-uinnit heinäkuussa, toivottavasti pääsen joukkueeseen, Fraser-Holmes kertoo.
Viime joulukuun lyhyen radan MM-uinneissa Hangzhoussa hän toi Australialle hopeamitalin 400 metrin sekauinnissa. Se oli hänen ensimmäinen henkilökohtainen MM-mitalinsa.
– Olen todella tyytyväinen hopeamitaliin, Hangzhoun kisat sujuivat minulta erinomaisesti.
Australialainen vierailee usein Euroopassa, sillä hän seurustelee ruotsalaisen Jessica Erikssonin kanssa, mutta Suomessa hän ei ole aiemmin käynyt. Hän kuitenkin tietää, että suomalaiset ovat maailman ahkerimpia kahvinjuojia.
– Odotan innolla Helsingin vierailua. Pidän todella paljon kahvista ja aionkin etsiä Helsingin parhaan kahvin kisojen ohella, Fraser-Holmes vinkkaa.
Lähde: Uimaliiton tiedoteLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Iivo Niskanen
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne