Loistavaa! Suomalainen pituushyppykilpailun voittoon Etelä-Afrikassa
Kuva: Getty Images
Kristian Pulli päätti Etelä-Afrikan harjoitusleirin voittamalla Potchefstroomissa käydyn pituushyppykilpailun 775 kantaneella hypyllä. Se oli Pullille talven toinen kilpailu, hän ponkaisi viikko sitten samaisella kentällä 772.
– Hyppääminen oli aika tasapainoista. Hypyt tulivat aika lailla samaan reikään. Vielä ei tullut sellaista huippuhyppyä, Pulli sanoi.
Kaipolan Vireen hyppääjä ponnistaa numerolappu rinnassa seuraavan kerran 16.-17. helmikuuta käytävissä Kuopion SM-halleissa. Toiveissa on tehdä tulos, joka veisi maaliskuisten EM-hallien joukkueeseen. Tulosraja kisoihin on 795.
– EM-hallit ovat mahdollisuuksia rajoissa. Toistaiseksi vasta neljä hyppääjä on tehnyt tuon rajan, Pulli aprikoi.
Hyppääjän kauden päätavoite on MM-kesän kilpailuissa, eikä syyspuolen harjoittelussa ole harjoittelun tehojen kanssa hurjasteltu. Lisäksi vauhdinjuoksun alkuun on tehty muutos.
– Vauhti muutettiin niin sanotusta lentävästä alkamaan paikaltaan. Sikäli iso muutos, että olen viimeksi aloittanut vauhdin paikaltaan 4-5 vuotta sitten, Pulli sanoo.
– Muutosta on ajettu sisään ja se alkaa onnistua, mutta vaikuttaa, että tällä systeemillä vauhdin pitää olla pidempi, eli askelmäärää pitää kasvattaa. Nyt hyppäsin 18 askeleen vauhdilla.
Lähde: SUL tiedote
LUE MYÖS:
- Venäjän voimistelutähdet suljettiin ulos MM-kisoista – taustalla kova perustelu
- Ylen talvilajien tv-tiimi julki – asiantuntijatiimiin nimekkäitä vahvistuksia
- Suomen yleisurheilussa merkittävä nimitys – urheilijoiden arki keskiössä
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Suru-uutinen: Heikki Mälkiä on kuollut
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Heili Sirviö koki rajun kaatumisen MM-kisoissa – julkaisi nyt videon
- Mikael Granlund teki NHL-historiaa – seuraennätys uusiksi
- IS: Naurua ja noottia – Remi Lindholmilta uusi kommentti Susanna Penttilän bussista
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Entinen pikajuoksija Annimari Korte valittiin MM-kisoihin – erikoinen yksityiskohta paljastui
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Kulissipaljastus: Wilma Heltelä nukkui pommiin MM-kisoissa – aamulla alkoi melkoinen operaatio
- Jonna Sundlingilta huolestuttava tunnustus ennen MM-talvea
- Paina nimi mieleen! Krista Pärmäkosken suojatti huippukunnossa hiihtokauden alla
- Silja Kosonen joutuu maahan, jossa ei voi olla oma itsensä
- Mullistaako tämä superpuku yleisurheilun? Uusi keksintö kuohuttaa urheilumaailmaa
- IS: Naurua ja noottia – Remi Lindholmilta uusi kommentti Susanna Penttilän bussista
- Erik Kulstad paljasti Suvi Minkkisen hurjan muutoksen – tekniikassa oli isoja puutteita