Suomen maajoukkuehiihtäjä Remi Lindholm heitti aiemmin vitsillä Iltalehdelle olevansa kiinnostunut astumaan Susanna Penttilän Bangbussiin.

53-vuotias Penttilä kuvaa kyseisessä ajoneuvossa aikuisviihdesisältöä. Myös Penttilä itse kiinnostui asiasta ja toivotti suomalaishiihtäjän kavereineen tervetulleeksi kyytiinsä.

Ilta-Sanomien mukaan Lindholmin kommentti herätti keskustelua Hiihtoliitossa, jonka johto ei ilahtunut Lindholmin kommenteista.

Sittemmin asia on kuitenkin saatu käytyä lävitse.

– Keskustelimme hyvässä hengessä. Ei sieltä mitään hirmu suurta noottia tullut, ehkä ennemmin niin, että millaisia kommentteja annetaan tulevaisuudessa.

– Ei sieltä millään tavalla kielletty mitään kommentoimasta, Lindholmin manageri Roni Lukkarinen kommentoi IS:lle.

Myös Lindholm haluaa todeta, ettei hänen kommenttinsa liittyneet millään tavalla hiihtämiseen tai Hiihtoliittoon. Huumori koskien Penttilän seksibussia jatkuu sen sijaan yhä.

– Jos ja kun lähdetään bussiin, niin ihan siviilivaatteissa sinne mennään, ilman Hiihtoliiton kamoja.

– Noin viikon päästä lähdetään Livignoon Helsingin kautta. Jos bussi sattuu matkan varrelle, katsotaan onko ovet auki, Lindholm kommentoi vitsaillen.

LUE MYÖS: