TPS julkaisi uuden päävalmentajan ensi kaudelle

TPS Salibandyn naisten liigajoukkueen päävalmentajaksi kaudelle 2019-20 on nimetty Lari Molkka, seura tiedottaa verkkosivuillaan.
Molkka seuraa tehtävässä Aki Vilanderia, joka paljasti lähtöaikeensa jo viime kuussa SuomiUrheilulle.
Molkka on kuulunut tällä kaudella Vilanderin valmennustiimiin. Tätä ennen hän toimi TPS:n A-poikien päävalmentajana, jossa mies johdatti joukkueensa kolmena perättäisenä kautena välieriin saakka napaten plakkariinsa yhden Suomen mestaruuden sekä yhden hopeatilan.
TPS kiittää Vilanderia seuralle tehdystä työstä.
– Aki on tehnyt seurassamme loistavaa ja pitkäjänteistä työtä jonka avulla niin miesten kuin naisten edustusjoukkueiden toiminta on päässyt kehittymään nykyiselle tasolle. Akin aikana miesten puolelle valettiin vankka pohja, josta on ollut hyvä kehittää toimintaa entisestään ja nyt naisten puolella sama toimintakulttuurin muutos on vienyt toimintaa rutkasti eteenpäin. On aina ikävää menettää todella kova tekijä seuran urheilupuolelta. Tämä on kuitenkin normaali asia urheiluseurojen arjessa ja uskomme, että uusilla tekijöillä on loistava paikka jatkaa Akin ansiokkaasti tekemää työtä turkulaisen salibandyn hyväksi, TPS:n puheenjohtaja Toni Lahtela kommentoi seuran verkkosivuilla..
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Kilpakumppani sanoi sen suoraan Ylelle – ei voinut käsittää Ilkka Herolan temppua
- Yle: Iivo Niskanen ällistyi Norjassa saamastaan kohtelusta
- Sami Jauhojärvi kuunteli Therese Johaugin selittelyä – pamautti sitten ääneen sen mistä vaiettiin
- Antti Tuiskulta valitettava ilmoitus hiihtofaneille
- Suvi Minkkiseltä poikkeuksellinen avautuminen – osoitti syyttävää sormea
- Krista Pärmäkoski sai kuulla kunniansa – nyt lauottiin armottomia faktoja
- Saga Anderssonilta ikävä tilannepäivitys urheilun ulkopuolisista asioista
- Jasmi Joensuu ei hiihtänyt – sai aivan toisenlaista seuraa Suomessa
- Silja Kososelta hirmukaari – kilpasisko lausui saman tien jäätävät sanat päin naamaa
- Mitä tapahtui? Shokkitieto Suomen hiihtotähdestä valkeni vähitellen Viaplayn selostuskopissa
- Jasmi Joensuu ei hiihtänyt – sai aivan toisenlaista seuraa Suomessa
- Saga Anderssonilta ikävä tilannepäivitys urheilun ulkopuolisista asioista
- Silja Kososelta hirmukaari – kilpasisko lausui saman tien jäätävät sanat päin naamaa
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Krista Pärmäkoski sai kuulla kunniansa – nyt lauottiin armottomia faktoja
- IL: Suomen hiihtonaiselle satelee melkoisia viestejä miehiltä
- Hiihtotähtien bileet lähtivät lapasesta Norjassa
- Antti Tuiskulta valitettava ilmoitus hiihtofaneille
- Kerttu Niskasen temppu ällistytti – sitten tiputeltiin karuja totuuksia
- Mitä tapahtui? Shokkitieto Suomen hiihtotähdestä valkeni vähitellen Viaplayn selostuskopissa