Käsittämätöntä! Juoksija eksyi Saharan autiomaahan kymmeneksi päiväksi, poltti tavaransa ja yritti itsemurhaa – Selvisi uskomattoman tuurin vuoksi hengissä!
39-vuotias italialainen ultrajuoksija ja entinen olympiatason viisiottelija Mauro Prosperi ilmoittautui vuonna 1994 hullulle Marathon des Sablesin hiekkamaratonille.
Kyseessä on todellinen kestävyyshaaste Saharan autiomaan halki, jossa osallistujat taivaltavat aavikolla noin 250 kilometrin matkan seitsemän päivän aikana. Mukanaan heillä pitää olla eväät ja yöpymisvarusteet tuolle ajalle. Lämpötila nousee päiväsaikaan usein yli kolmenkymmenen asteen ja hiekkamyrskyt ovat yleisiä.
Prosperin kilpailu sujui suunitelmien mukaan aina neljänteen päivään saakka, jolloin hän eksyi kahdeksan tunnin hiekkamyrskyn vuoksi, mukanaan vain vähän tarvikkeita.
– Olin neljännellä sijalla ja ajattelin, että en voi enää voittaa. Niimpä yövyin siinä kohdassa, enkä voinut kuvitellakkaan, kuinka se myrsky vaikuttaisi elämääni, Prosperi kertoi BBC:lle
– Seuraavana aamuna huomasin, että en löydä muita ihmisiä mistään. Juoksin neljä tuntia putkeen ja tiesin, että minulla on suuri ongelma. Aloin kävelemään, koska miksi juoksinkaan? Enhän tiennyt missä olin, hän muistelee.
Prosperi joutui selviämään kymmenen päivän ajan juomalla omaa tislattua virtsaansa ja syömällä lepakoita. Hän huomasi kahden koneen lentävän aavikon yli ja ymmärsi, että tämä oli hänen viimeinen mahdollisuutensa. Hän poltti reppunsa ja yritti saada koneiden huomion.
– Heti tulen sytyttyä iski uusi hiekkamyrsky. Se hetki oli kaikkein traagisin hetki, koska silloin koin elämäni valuvan pois. Olin polttanut kaikki tavarani, hän kertaa tapahtumia.
Kyvyttömänä herättämään kahden ylilentäneen koneen huomiota, hän yritti itsemurhaa.
– Olin varma, että kuolen. Leikkasin ranteeni suonet auki ja menin nukkumaan, hän kertoo Netflixin Losers-sarjassa.
Hänen onnekseen veri oli paksuuntunut nestehukan seurauksena niin vahvasti, ettei ranteiden viiltäminen tuonut lopullista ratkaisua.
– Sillon ymmärsin, että ehkä vielä ei ollutkaan minun aikani kuolla. Kun lähdin jatkamaan matkaa, olin varma, että voin selviytyä. Siitäkin huomiatta, että tiesin olevani heikossa kunnossa.
Armeijan sotilaan löysivät Prosperin kuihtuneena aavikolta ja pelastivat hänet. Hän oli harhautunut reitiltä 300 kilometriä ja löytyi Algeriasta. Mies oli menettänyt 16 kiloa painoaan, mutta selvisi kuin ihmeen kaupalla muutamia sisäisiä vaurioita lukuunottamatta.
Prosperille ei ilmeisesti aiheutunut tapahtumista sen suurempia traumoja, koska hän on osallistunut uudelleen kilpailuun peräti kuudesti. Paras sijoitus on 12:s.
Marathon des Sables on järjestetty vuodesta 1986 saakka.
Lähde: BBC, Netflix
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mika Poutala tyrmistyi Venäjä-päätöksestä – otti heti yhteyttä Ruotsiin
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Kohussa täysin uusi käänne – Leijonapomo laukoi nyt suorat sanat Venäjästä
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Kohussa täysin uusi käänne – Leijonapomo laukoi nyt suorat sanat Venäjästä