Oho! 29-vuotias suomalaisalppihiihtäjä päättää kilpaurheilu-uransa: ”Ei ole enää sitä paloa”
Alppihiihtäjä Joonas Räsänen, 29, päättää kilpaurheilu-uransa. Räsäsen mukaan viime vuodet eivät ole olleet helppoja urheilumenestyksen kannalta, eikä kilpaurheilu tarjoa enää sitä paloa, mitä alppihiihdon maailman kärjen tavoittelu vaatii.
Helmikuussa Åren MM-kilpailuissa sattuneen käsivamman ja sitä seuranneen toipumisjakson myötä Räsäsen päätös lopettamisesta vahvistui.
– Näin hieman alle kolmekymppisenä koen, että minulla ei ole enää sitä paloa, mitä alppihiihdon maailman kärjen tavoittelu vaatii. Åren tapahtumien jälkeen olen myös antanut itselleni luvan avata silmäni kaikelle sille muulle, mitä alppihiihdon parissa toimiminen ja työskenteleminen minulle voi tarjota.
Aktiivisesti myös kilpauran rinnalla lajin parissa työskennellyt Räsänen aikoo jatkaa uraa alppihiihdon parissa. Räsäsen suunnitelmissa on siirtyä kotikaupunkiin Yhdysvaltojen Coloradoon, jossa aloittaa työt alppihiihdon valmentajana. Räsänen jatkaa myös perinteistä Räsä´s Spring Camp -alppihiihtoleiriä Suomessa.
– Olen saanut lajilta todella paljon ja nyt aktiiviuran päättymisen myötä on tullut aika antaa ja maksaa takaisin. Ensi viikolla 15.4. starttaa kotirinteilläni Levillä jo neljättä kertaa järjestettävä, nimeäni kantava Räsä´s Spring Camp -alppihiihtoleiri hieman alle sadan ilmoittautuneen lapsen ja nuoren parissa. Tulevan kesän suunnitelmissa siintää myös osittainen siirtyminen Yhdysvaltojen Coloradoon, jossa aloitan työt alppivalmennuksen parissa kesän jälkeen elokuussa.
Ski Sport Finland kiittää kaikista yhteisistä hetkistä kilpailurinteillä ja niiden ulkopuolella. SSF toivottaa menestystä ja myötätuulta uusiin haasteisiin.
Saavutukset urheilu-uralla:
Alppihiihdon MM-Kilpailut:
– Vail / Beaver Creek, USA 2015
– St. Moritz, Sveitsi 2017
– Åre, Ruotsi 2019
Alppihiihdon maailmancup, 27 starttia
Alppihiihdon Eurooppa Cup, 66 starttia
Universiadit, Pozza di Fassa Italia, pujottelun voitto
FIS – kilpailut 2007 – 2019, 41 palkintosijaa
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä