Kun 100 metrin megatähti Justin Gatlin juoksi viimeksi Suomessa, oli hänellä täysin eri tunnelmat – ”Nyt keskityn siihen, mihin nyt täytyy keskittyä”
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltojen Justin Gatlin tulee kilpailemaan Paavo Nurmen kisoissa Turussa. Amerikkalainen pikajuoksun huippunimi pinkoo Turussa kesäkuun 11. päivä 100 metriä ja on yksi tämän vuoden kilpailun supertähdistä.
Gatlin on juossut Suomessa erilaisissa tunnelmissa. Neljätoista vuotta sitten hän voitti Helsingin MM-kisoissa 100 ja 200 metriä ja yhdeksän vuotta sitten hän käynnisteli Joensuussa paluuta huipputasolle kärsittyään neljän vuoden dopingpannan.
Monien yllätykseksi Gatlinin paluu kantoi hänet takaisin maailman ehdottomaan sprintterieliittiin. Sitten Joensuun visiitin hän on voittanut 200 metrillä MM-hopean ja 100 metrillä kaksi MM-hopeaa, yhden olympiahopean ja maailmanmestaruuden, joka tuli Lontoossa toissa kesänä. Nuo kisat päättivät myös Gatlinin ja Usain Boltin arvokisojen kaksintaistelut. Lontoon kisoihin uransa päättänyt Bolt oli silloin kolmas.
Myös Gatlinin uran loppu alkaa ainakin häämöttää. ”Nämä ovat minun kaksi viimeistä kilpailukauttani”, hän totesi talvella Reutersille viitaten kuluvaan ja ensi vuoteen. Viikonvaihteen Yokohaman MM-viesteissä hän ei enää tuota lausuntoa vahvistanut.
– En yritä ennustaa tulevaisuutta. Jossakin kohdin sitäkin on ajateltava, mutta nyt keskityn siihen, mihin nyt täytyy keskittyä, Gatlin kuittasi puheet tulevaisuudestaan NBC:lle.
Jos Gatlin yltää ensi vuonna 38-vuotiaana Tokion olympialaisiin, hän syrjäyttää Gail Deversin ennätystilastossa kaikkien aikojen iäkkäimpänä pikajuoksijana Yhdysvaltain olympiajoukkueessa.
Yokohaman MM-viesteissä Gatlin juoksi Yhdysvaltain 4 x 100 metrin joukkueessa kakkososuuden ja pokkasi joukkueen kanssa hopeaa, kun Brasilia yllätti USA:n nelikon ajoin 38,05-38,07.
Gatlinin 100 metrin ennätys on 9,74. Viime kesän paras jäi pienten vammojen kiusaamaana 10,03:een, mutta MM-viestien perusteella konkarijuoksija on MM-kesän kynnyksellä kelpo vireessä.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!