Suomalaiskaksikko kamppaili mitalisijoista Puolassa – ”Otto ja Joona vetivät todella hyvän vedon”
Kuva: Getty Images
Otto Sivula ja Joona Mäntynen ylsivät seitsemänneksi kajakkikaksikoiden 200 metrillä ratamelonnan maailmancupissa Puolan Poznanissa. Molemmille A-finaali oli maailmancup-tasolla ensimmäinen kokemus. Erot ovat 200 metrillä pienet, ja kolmossija jäi vain 0,3 sekunnin päähän.
– Ihan hyvä veto A-finaalissa, molemmilla ensimmäinen maailmancupin A-finaaliveto kuitenkin. Startti vähän epäonnistui. Päästiin kuitenkin hyvin liikkeelle ja saimme tosi hyvän kiihdytyksen sen jälkeen. Tulos jätti vähän nälkäiseksi, jäi petrattavaa seuraavaan kertaan, Mäntynen sanoi. – Oikein hyvä veto. Startti jäi vähän harmittamaan, kun tuuli kerkesi kääntää kajakkia vähän vinoon, Sivula tuumi tyytyväisenä. Pauliina Polet oli yksikön 500 metrillä C-finaalissa neljäs, eli hänen sijoituksensa kokonaistuloksissa oli 22:s. – Olen ihan tyytyväinen vetoon. Kokonaisuudessaan on ollut aika haastava viikonloppu, sain kuitenkin nyt yhden aika ehjän vedon tähän loppuun, Polet sanoi. Poznanissa kokeiltiin myös sekaparikaksikoita 500 metrillä. Pauliina Polet ja Jeremy Hakala olivat eränsä kolmansia ja ylsivät finaaliin, jossa sijoittuivat kahdeksanneksi. Netta Malinen ja Joona Mäntynen olivat erässään viidensiä. Ratamelonnan valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen oli tyytyväinen päätöspäivän suomalaisantiin: – Otto ja Joona vetivät todella hyvän vedon. He pystyivät petraamaan alkuerästä selkeästi ja olivat mukana kamppailemassa mitalisijoista. Odotusarvon yläkanttiin. Pauliinalla C-finaali vetona hyvä, paljon parempi kuin välierä eilen. Oli ihan yhtä vaikea keli kuin eilen, mutta Pauliinalla pysyi homma paremmin hallinnassa. Sai aika ehjän vedon, ja antoi varmaan aika paljon uskoa, että pystyy myös vähän vaikeammissa olosuhteissa jatkossa melomaan hyvin kilpailua. Plussamerkkinen suoritus, Pitkänen sanoi. – Sekaparien kaksikko oli mielenkiintoinen kisa. Saimme yhden aluksen finaaliin, eikä toinenkaan ollut kaukana siitä. Se oli kiva päätös viikonloppuun. Viikonloppu kokonaisuutena sujui suomalaisittain vaihtelevasti, sillä tuloksina miesten kajakkikaksikon 1000 metriä, naisten kajakkikaksikon 500 metriä ja naisten yksiköiden 500 metriä eivät tuoneet suomalaislle toivottuja sijoja. – En näe mitään katastrofin aineksia, mennään viikko eteenpäin ja ollaan sitten taas vähän viisaampia, mikä tilanne oikeasti on, Pitkänen sanoo. Maailmancup jatkuu ensi viikolla Duisburgissa. Suomea edustavat samat urheilijat kuin Poznanissa. Lähde: MelontaliittoLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa
- Iso käänne Saga Vannisen uralla – uusi valmennustiimi ja uusi kotikaupunki
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- IL: Tero Pitkämäki kertoo suomalaisen yleisurheilun suurimman ongelman
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa