Erik Kulstad kertoi Suomen ampumahiihtäjien tilanteesta – ”kovaa työtä edelleen”
Suomen ampumahiihtomaajoukkue sai Münchenin Loop One Festivalissa muistutuksen kilpailun kovuudesta. Kuudesta suomalaisesta vain Venla Lehtonen selvitti tiensä lauantain finaaliin.
Lehtonen sijoittui rulla-ampumahiihdon kilpailussa kymmenenneksi. Sen sijaan Suvi Minkkinen, Inka Hämäläinen, Olli Hiidensalo, Tuomas Harjula ja Otto Invenius jäivät karsintaan.
Suomalaiset saapuivat Saksaan suoraan Italian Anterselvasta, jossa joukkue oli viettänyt kolme viikkoa harjoitusleirillä.
Maajoukkueen päävalmentaja Erik Kulstad kertoi Ampumahiihtoliiton sosiaalisessa mediassa julkaistulla videolla, että leirin painopiste oli kovassa harjoittelussa ja kilpailukauteen valmistautumisessa.
– Tavoitteena oli jatkaa ylämäkiharjoittelua ja tasokkaita tehoharjoituksia. Kovaa työtä edelleen mutta kilpailukauden lähestyessä myöskin kilpailemaan totuttelua ja yksityiskohtien hienosäätöä.
Anterselvassa suomalaiset tekivät vauhdikkaita harjoituksia ja mittasivat kuntoaan myös testikilpailuissa.
Kulstadin mukaan leiri onnistui, vaikka Münchenin kilpailussa suomalaismenestys jäikin Lehtosen varaan.
– Teimme hyviä tehoharjoituksia ja testikisoja, joista otimme opiksi. Leiri oli hyvä ja viikonloppu on hyvä tsekkaus, missä mennään kohti kilpailukautta, totesi Kulstad.
LUE MYÖS:
- Erik Kulstad kertoi Suomen ampumahiihtäjien tilanteesta – ”kovaa työtä edelleen”
- Suvi Minkkiselle karu pettymys Münchenissä – Ylen selostaja nosti ongelman esiin
- Hiihdon huippulupaus katosi mystisesti laduilta – ura ohi 23-vuotiaana?
- Frida Karlsson joutui poliisien silmätikuksi – ”en uskalla mennä sinne”
- Rukan avauskisa vaarassa – maastohiihtoon suunnitteilla käsittämättömältä kuulostava uudistus
- Puolimaratonilla traaginen tapahtuma – suosittu somevaikuttaja menetti henkensä
- Suomeen MM-kultaa – Aleksi Leppä ratkaisi trillerin edukseen
- Pahasti kaatunut Elian Lehto takaisin suksille – tiimi joutui toppuuttelemaan
- Terrorismista tuomittu valittiin Norjan MM-joukkueeseen – oikeus antoi luvan
- Donald Trumpille karu takaisku – tuomari pysäytti jättihankkeen
- Pikajuoksutähti sairastui vakavasti – ”Tuntuu kuin olisin menettänyt kaiken”
- Suomeen MM-kultaa – Aleksi Leppä ratkaisi trillerin edukseen
- MT: Tero Pitkämäki paljasti jättitappiot – keihäslegendojen yritys vaikeuksissa
- Suomen maajoukkueurheilija teki uuden aluevaltauksen – ryhtyi artistiksi
- Terrorismista tuomittu valittiin Norjan MM-joukkueeseen – oikeus antoi luvan
- Donald Trumpille karu takaisku – tuomari pysäytti jättihankkeen
- Petter Northug vaihtaa lajia – kohuottelu järjestetään joulukuussa
- Reetta Hurskeelta vihdoin iloinen uutinen – ”Reetta 2.0 on tekeillä”
- Pahasti kaatunut Elian Lehto takaisin suksille – tiimi joutui toppuuttelemaan
- Mahtava uutinen Tuukka Taposelle