Antti Ruuskanen nakkasi parhaallaan 83,37 – vertasi tekemistään Uuno Turhapuroon
Kuva: Getty Images
Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen haki Saarijärven juhannuskisoissa pitkää kaarta hieman kovemmalla vauhdilla kuin kauden avauskilpailussaan. Voitto irtosi tuloksella 83,37, mutta se ei Ruuskasta täysin tyydyttänyt
– Ihan hyvälle tuntui, mutta vähän pidempää odottelin, Ruuskanen totesi puuskaisessa myötätuulessa heitetystä kilpailusta.
Ruuskanen avasi kesän kilpailukauden viikko sitten Raseporissa heitettyään 85,15.
– Nyt tulin heittoon vähän kovemmalla vauhdilla kuin Raaseporissa, mutta en saanut teknisesti niin hyvää heittoa aikaiseksi, Ruuskanen sanoi.
Alkukauden kilpailut ovat Ruuskasen ja hänen valmentajansa Jyrki Blomin mukaan kovia harjoituksia. Niiden mukana Ruuskanen uskoo kovemman vauhdin pikku hiljaa vakiintuvan, joka luo pohjaa huippuheitoille.
– Nyt mennään kisa per viikko tahtia. Ensi viikolla heitetään Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla taas vähän kovemmalla vauhdilla ja koetetaan saada tasaisuutta heittoihin. Eikö se Uuno Turhapurokin sanonut, että virhelyöntien määrä kasvaa, kun vauhtia lisätään.
Etelätalo: Nyt oli sauma rikkoa MM-raja
Toiseksi Saarijärven juhannuskisoissa heitti Joensuun Katajan Lassi Etelätalo tuloksella 78,54. Tällä kaudella 81,85 heittäneellä Etelätalolla on kropassa eväitä pidempiinkin kaariin, mutta Saarijärvellä tekniikka takkusi.
– Viimeisessä heitossa oli hyvät paukut, mutta se meni tuesta läpi. Nyt olisi ollut sauma rikkoa Dohan MM-kisaraja, Etelätalo sanoo. MM-kisojen tulosraja on 83 metriä.
IF Raseborgin Teo Takala oli keihäskilpailussa kolmas tuloksella 75,88.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki